Dawn of Sorrow

[Graham]

Dawn of Sorrow – ensimmäinen Nintendo DS:lle tehty Castlevania-peli ja ainoa sellainen, jota olen tähän mennessä pelannut. Täytyy myöntää, että erittäin hyvän Castlevanian Konami onnistui DS:lle luomaan, eikä parhaan Castlevania-pelin tittelikään ole niin kaukaa haettua. Ainakin minun pelaamistani vanioista tämä on ehdottomasti kärkeä.

Odotin aikoinani suurella innolla, että saisin hankittua tämän pelin käsiini, koska kyseessä on Aria of Sorrow'n, joka totisesti osoittautui maineensa veroiseksi, suora jatko-osa. Eikä minun onneksi tarvinnut kovin pahasti pettyä Dawn of Sorrow'nkaan osalta. Graafisesti peli on aivan yhtä korea kuin AoS:kin, mutta grafiikoissa on mukana kaikenlaisia pieniä ja hiottuja yksityiskohtia, jotka tekevät DoS:sta vielä hienomman. En tosin ole varma, sopiiko Soman perässä laahaava violetti hehku hänelle, koska hänhän on vain ihminen, eikä käsittääkseni juokse lainkaan tavallista ihmistä nopeammin. Merkittävin positiivinen ero on kuitenkin pelimekaniikassa. Sielusysteemiä on parannettu entisestään; tällä kertaa uusi sielu ei tule juuri koskaan turhaan, sillä monien sielujen ominaisuudet paranevat sen mukaan, mitä enemmän pelaajalla on niitä hallussa. Lisäksi pelissä on uusi ominaisuus, Yokon asepaja, jossa uusilla sieluilla luodaan vanhoista aseista uusia, parempia aseita. Tähänkin siis kuluu sieluja, eli pelaajan hankkimalle uudelle sielulle löytyy varmasti aina käyttöä.

Osa-alue, jossa Dawn of Sorrow myös suorastaan loistaa edeltäjäänsä nähden, on musiikki. Ilmeisesti Konamin "hovisäveltäjä" Michiru Yamane oli mukana myös Aria of Sorrow'n musiikkia säveltämässä, mitä ei oikein uskoisi ottaen huomioon sen tason vaihtelevuuden, mutta tällä kertaa Yamane teki loistavaa työtä! Vaikka myös DoS:n kappaleet ovat keskenään tyyliltään varsin erilaisia, ovat ne järjestään mukavan rytmikkäitä ja jopa korvia hiveleviä sävelmiä, ja ennen kaikkea ne sopivat lähes poikkeuksetta tunnelmaan. Hyvinä esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa After Confession, Condemned Tower sekä pelin paras, The Pinnacle. Myös joitakin vanhoja Castlevania-sävellyksiä on mukavasti hyödynnetty.

Mutta kuten synkimmälläkin pilvellä on hopeareunus, on epäilemättä myös hopeisimmallakin pilvellä tumma reunus, eikä Dawn of Sorrow'kaan ole ikävä kyllä täydellinen peli. Tiesin kyllä jo ennen kuin pelin hankin, että kansien, ohjekirjan ja pelin hahmopotrettien tyyli on anime-henkistä ja siten täysin erilaista kuin Aria of Sorrow'ssa. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että kyseinen tyyli on paljon huonompaa kuin Ayami Kojiman piirrosjälki. DoS:ssa oikeastaan vain Soma ja Mina ovat säilyttäneet ulkonäkönsä kutakuinkin muuttumattomattomana. Lisäksi osalla on minusta tapahtunut enemmän tai vähemmän muutoksia myös luonteessa. Ensinnäkin Arikado. Enpä todellakaan kuvailisi häntä pelin perusteella sanoin "a man with an inhumanly attractive face". Tällä kertaa hän ei myöskään ole jostain syystä sellainen itsevarma agentti, jolla on aina vastaus valmiina. Yoko puolestaan on näemmä nuorentunut kymmenisen vuotta niin ulkonäön kuin luonteenkin osalta – eikä se todellakaan ole minusta hyvä juttu. Suurimman muodonmuutoksen on kokenut Julius, sillä kasvojen lisäksi hänen ruumiinrakenteensa on myös muuttunut. Hänen luonne-eroaan en oikein osaa tarkkaan kuvailla, mutta hän vain tuntuu DoS:ssa jotenkin... äkkipikaisemmalta. Ei hän selvästikään ole niin rauhallinen luonne kuin AoS:ssa. Hammerin persoonallisuus on kaikista eniten ennallaan, ja hänen romanttiseen puoleensahan viitattiin jo AoS:ssa, mutta tällä kertaa sitä on korostettu selvästi enemmän. Lisäksi hänen kaupassaan soi suorastaan kaamea taustamusiikki, joka on kuin suoraan jostain klassisesta balettinäytelmästä. AoS:n miehekäs rock-musiikki sopi hänen olemukseensa paljon paremmin.

Ikävä kyllä myös tarinassa Dawn of Sorrow häviää selvästi edeltäjälleen. Pelissä käy heti alusta asti pelaajalle selväksi, kuka on pelin pahis ja vähän myöhemmin ilmaantuvat kaksi muuta uutta hahmoa paljastuvat hekin saman tien pahiksiksi. Pidin enemmän Aria of Sorrow'n juonenkulusta, jossa oli enemmän jännitystä, sillä pelaaja ei aluksi mitenkään tiennyt, kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Tosin DoS:n puolustukseksi on myönnettävä, että tällä kertaa sellainen ei oikein olisi mahdollistakaan, koska kyseessä on jatko-osa, joten ainakin kaikki tutut kasvot paljastuvat luonnollisesti heti ystäviksi. Lisäksi omanlaisensa yllätysmomentin tähän peliin tuo onneksi pelin onnellisen lopun käänne. Pahin pettymys tarinan osalta oli kuitenkin tapahtumapaikka; luulin aikoinaan, että sellaisena toimisi tässäkin pelissä Draculan linna, kuten aina ennenkin, eikä mikään halpa kopio. Kun rakenne, sisustus ja viholliset ovat kuitenkin aivan samantapaiset kuin muissakin "Castleroideissa", minusta jonkin jäljitelmälinnan asettaminen tapahtumapaikaksi on osoitus juonikehittelijöiden köyhästä mielikuvituksesta. En voi mitenkään ottaa DoS:n linnaa yhtä vakavasti vaarallisena paikkana, koska toisin kuin Draculan linna, se on vain ihmisten rakentama ja hallitsema.

Nämä DS:n kosketusnäyttöä hyödyntävät ominaisuudet ovat hieman kaksipiippuinen juttu. Tästä taikasinetin piirtämisestä olin aiemmin sitä mieltä, että se on aivan turha ominaisuus, joka vain vaikeuttaa pomotaisteluita ja jolla on väkisin yritetty saada DS-Castlevaniasta ainutlaatuinen. Nyttemmin, pelattuani Soman seikkailun uudestaan olen kuitenkin tullut hieman toisiin aatoksiin. En pidä sitä täysin turhana, sillä se on kieltämättä innovatiivinen ominaisuus eikä oikeastaan edes vaikea suorittaa, sillä piirtämisen aloittamisen kanssa ei tarvitse pitää mitään kiirettä. En tosin olisi pannut pahakseni, vaikka pomoviholliset olisikin pitänyt tuhota ihan perinteiseen tapaan. Tämä toinen ominaisuus, jossa rikotaan lohkareita ruutua koskettamalla, on puolestaan erittäin mukava, ja onkin sääli, ettei mitään muita vastaavanlaisia välittömästi grafiikkaan vaikuttavia ominaisuuksia saatu mukaan.

Yksi asia minun on vielä mainittava, joka on Dawn of Sorrow'ssa huomattavasti parempi kuin edeltäjässään: Julius-moodi. Ensinnäkin kyseisellä moodilla on nyt ihan tarinakin, joka on suoraa jatkoa varsinaisen pelin huonolle lopulle. Toisen suuren plussan tuo se, että tällä kertaa mukana on myös peräti kolme pelattavaa hahmoa, joita voi vaihtaa milloin tahansa. Juliuksen lisäksi hänen seuraansa liittyy Yoko, joka on enimmäkseen aika hyödytön hahmo, mutta hänen iskunsa, jotka tuovat joka kerta pikkuisen lisää HP:tä, ovat käteviä, koska tallennushuoneiden välillä hahmoja ei voi parantaa mitenkään muuten. Lisäksi joissakin pomotaisteluissa hän on taikojensa ansiosta tehokkain hahmo. Kaikkein suurin Julius-moodin yllätys minulle kuitenkin oli se, että vähän ennen puolta väliä mukaan liittyi myös Genya Arikado alias Alucard! Epäilinkin jo aikoinaan Aria of Sorrow'n pelattuani, että he olisivat yksi ja sama henkilö, mutta tämä peli toi lopulta siihen onneksi vahvistuksen. Alucardilla onkin kolmikosta mielestäni kaikkein mukavinta pelata, sillä hänkin osaa Soman tavoin muuttua lepakoksi ja ampua viitastaan tulipalloja kuin itse Dracula. Hänen nopea erikoishyökkäyksensä on myös kätevä monessa tilanteessa. Tämän pelin Julius-moodi on todellakin niin hyvin toteutettu, että DoS on hankkimisen arvoinen jo pelkästään tämän lisäpelin vuoksi. Mikä parasta, viimeisenä vastustajana tässä moodissa on itse Soma Cruz, josta on tullut uusi Dracula. Vielä eräs mielenkiintoinen parannus DoS:n Julius-moodiin on, että jostain syystä Juliuksen ruoska on huomattavasti pidempi kuin Aria of Sorrow'ssa.

Castlevania: Dawn of Sorrow on siis ehdottomasti Castlevanioiden eliittiä, vaikkakaan ei täydellinen peli, ja tietyin muutoksin siitä olisi voinut tehdä vielä paremman. Siltikin se on ehdottomasti hankkimisen arvoinen, jos vain omistaa Nintendo DS:n ja varsinkin, jos on pelannut Aria of Sorrow'n. Odotan toiveikkaana, josko Konami tekisi vielä joskus suoran jatko-osan Dawn of Sorrow'lle, joka ikään kuin päättäisi trilogian.

[Lepakk0]

Loistava arvostelu. Vaikken yleensä jaksa lukea niitä pidempiä viestejä, tämä meni helposti alusta loppuun.

[Peklo]

Juliuksen seikkailut vuonna 1999 ovat eräänlainen prologi Sorrow-peleille, joten se täyttäisi sen paikan jos trilogiaa kaavailtaisiin.

Dawn oli tullessaan aika kova sana, ja kyllä myönnettäköön että allekirjoittanutkin sitä piti ihan sarjan kärkipäässä. Nyttemmin peli on säilyttänyt laatunsa tietyissä osa-alueissa, mutta ei kummemmin enää innosta. Suorat edut ovat suurempi haaste kuin edeltäjässä sekä tietenkin "korkeampilaatuinen" grafiikka (Aria on silti paremmin suunniteltu ja persoonallisempi peli). Haittapuolina nousevat esiin huono anime-taide, järkyttävän karikatyyrimäiset hahmot ja juoni, aivottoman grindauksen lisääminen sielujen kasvavilla tasoilla ja ase-fuusioinnilla sekä Rondo/Symphony spritekierrätys, joita GBA-pelit heikomman tekniikkansa ansiosta onnistuivat vielä kiertämään. Dawnin kunniaksi luettakoon erinomaiset bossitaistelut ja sarjan paras bonusmoodi, jotka säväyttävät edelleen.

Musiikista sen verran, että sen sävelsivät kutakuinkin tasan puoliksi Yamane sekä Masahiko Kimura, tuo N64-peleissä kunnostautunut herra. Aika täyskäännös miehen tyylisuuntauksessa, mutta toimii. Dracula's Tears, After Confession ja Into the Dark Night ovat erityisen vaikuttavia.

[Graham]

Periaatteessa Dawn Of Sorrow on edeltäjäänsä monin verroin parempi,niin visuaalisesti kuin pelattavuudeltaan, mutta tarina ja tunnelma ovat mielestäni Aria Of Sorrow'ssa omaa luokkaansa.

Enpä olisi itse tuota osannut paremmin kiteyttää. Juuri näinhän se on – tosin viittaisin tuohon Aria of Sorrow'n kohdallaan olevaan tunnelmaan lähinnä niiltä osin, joissa tarinaa viedään eteenpäin.

Unohdin muuten mainita Dawn of Sorrow'n grafiikasta vielä pari seikkaa. Vaikka se onkin epäilemättä teknisesti parempaa kuin Aria of Sorrow'ssa, minusta se on väritykseltään hieman tummempaa, mistä Soman ulkonäkö on hyvä esimerkki. AoS:ssa hänen vaatetuksensa on selvästi kirkkaampi, minkä vuoksi hänen valkoinen takkinsa näyttääkin DoS:ssa siltä, kuin hän ei olisi pessyt sitä kertaakaan sitten AoS:n tapahtumien. Vaikka tummemmat sävyt periaatteessa sopivatkin Castlevaniaan paremmin, pelkkä kontrastin vähentäminen ei minusta ole oikea ratkaisu. Eli pidän enemmän AoS:n värimaailmasta. Toinen asia, joka on selvästi muuttunut, on aseiden koko. DoS:ssa suurimmatkaan aseet Soman käytössä eivät ole enää niin suuria kuin edeltäjässään. Hyvänä esimerkkinä toimii Final Sword, joka ei ole juuri muita suuria miekkoja tai katanoita pidempi ja joka on Soman käytössä täysin toista kokoluokkaa kuin sitä käyttävällä vihollisella, Final Guardilla, kun AoS:ssa se on aivan saman kokoinen kummankin käytössä. Myös Soman lyöntityyli on raskaiden aseiden osalta muuttunut täysin. Ennen hän huitaisi suurimmallakin miekalla kevyesti noin 110 asteen leveydeltä, kun nyt hän joutuu pitelemään näitä aseita kaksin käsin, lyö huomattavasti hitaammin eikä lyönti edes ulotu yhtä laajalle. Tietysti pelin fysiikkamallinnus on tältä osin huomattavasti realistisempaa, mutta pidän silti enemmän AoS:n tyylistä, jossa Soma tekee todella suurta tuhoa hetkessä.

Tuosta trilogian päätöksestä sen verran, että vaikka toivoisin itsekin kovasti, että Konami tekisi vielä pelin vuoden 1999 taistelusta, en pitäisi sitä osana trilogiaa, sillä mukana olisi AoS:n hahmoista luultavasti vain Julius Belmont. Odotan itse nimenomaan jatko-osaa Dawn of Sorrow'lle, jossa päähenkilönä olisi vielä kerran Soma Cruz ja tapahtumapaikkana jälleen Draculan linna.

[Lepakk0]

Tuosta trilogian päätöksestä sen verran, että vaikka toivoisin itsekin kovasti, että Konami tekisi vielä pelin vuoden 1999 taistelusta, en pitäisi sitä osana trilogiaa, sillä mukana olisi AoS:n hahmoista luultavasti vain Julius Belmont. Odotan itse nimenomaan jatko-osaa Dawn of Sorrow'lle, jossa päähenkilönä olisi vielä kerran Soma Cruz ja tapahtumapaikkana jälleen Draculan linna.

Tuota ajoin itsekin takaa. Toivossa on hyvä elää, näinhän sitä sanotaan.

[A-Yty]

Sellainen fiilis jäi että DoS jätti tahallaan vastaamatta kysymyksiin tai pikemminkin herätti niitä (lopussa Arikadon kommentti nyt ainakin) ja muutenkin on jotenkin luonnollista että jatko-osatarinat kerrotaan trilogioissa, joten olen sitä mieltä että kolmaskin Sorrow pitäisi tehdä.

[Andy]

Muistaakseni IGA DoSin julkaisun jälkeen, että Soma Cruzin tarina on kerrottu.

[A-Yty]

Muistaakseni IGA DoSin julkaisun jälkeen, että Soma Cruzin tarina on kerrottu.

Niinhän se sanoi. Toivon että hän söisi sanansa tällä kertaa 

[Glitchter Belmont]

Muistaakseni IGA DoSin julkaisun jälkeen, että Soma Cruzin tarina on kerrottu.

Niinhän se sanoi. Toivon että hän söisi sanansa tällä kertaa 
Mutta Dawn of Sorrowin lopusta jäi epäselväksi se kun dimitri sanoi "Not only that, she even helped me take care that pesky Arikado." ja Arikado vastasi"He's right. His scarifice reversed the flow of my dark power." kun itse en ole yhtään varma miten noi suomennettaisiin...

[Lepakk0]

Muistaakseni IGA DoSin julkaisun jälkeen, että Soma Cruzin tarina on kerrottu.

Niinhän se sanoi. Toivon että hän söisi sanansa tällä kertaa  

Minäkin toivoisin että kolmaskin sorrow peli tulisi koska Soma Cruz on niin loistava hahmo [/b]

Dimitri siis uhrasi Celian, joka kumosi Arikadon pimeän voiman eikä siten kyennyt nujertamaan Dimitriä. Olisiko täällä parempia kääntäjiä?

[A-Yty]

[spoiler=:owi8orps][pilknus]Käsittääkseni Menace ei kuitenkaan ollut yksittäinen demoni, vaan kaikkien Draculan linnan otusten sielujen yhteenkeskittymä.[/spoiler:owi8orps]

[Lepakk0]

[spoiler=:16fbrwwy][pilknus]Käsittääkseni Menace ei kuitenkaan ollut yksittäinen demoni, vaan kaikkien Draculan linnan otusten sielujen yhteenkeskittymä.[/spoiler:16fbrwwy]

Juurikin näin. [spoiler=:16fbrwwy]Upon entering the central chamber of the Abyss, Soma quickly found that Dimitrii had acquired the souls of powerful demons to use at his disposal and had sacrificed Celia to hell in order to acquire even more power. - The Castlevania Wiki[/spoiler:16fbrwwy]

[Glitchter Belmont]

No nyt pikkuhiljaa alkaa olla mullakin koko juoni pelistä selvä
Mutta nyt kun alettiin Menacesta puhumaan niin tuli mieleen hyvä taktiikka Menace taisteluun
Sielut:
Bullet: Erinys (tekee jo jollain 40 tasolla jotain 145 vahinkoa kaks kertaa, mutta ei siihen suusa olevaan)
Guardian: Final Guard (pystyy helposti tuhoamaan/torjumaan ne ärsyttävät "suut")
Enchant: Dead crusader (syytä ei varmaan edes tartte sanoa kun sielun kuvauksessakin se selviää)
Varustus:
Hand: Claimh Solais
Body: Death's robe
Accessory: Satan's Ring
Noilla pitäs olla vähän helpompaa...
Ja tarttisin pieniä vihjeitä siihen miten iron golemin sielun sais nopeesti

[Andy]

http://www.knowyourmobile.com/mobile-games/mobilegamesnews/232885/castlevania_dawn_of_sorrow_mobile_screenshots_leaked.html

Dawn of Sorrow kääntyy kännykälle pelattavaksi. YouTubesta löytyy myös muutamia videoita.

[Graham]

Kännykälle?! Mitä ihmettä? Hämmästyin jo aikoinaan siitä, kun Tilt.tv:ssä kerrottiin Aria of Sorrow'n kännykkäversiosta, mutta että vielä Dawn of Sorrow'kin...? Katsoin kyllä nuo linkin takaa löytyvän uutisen kuvineen, mutta mikä kännykkä muka pystyy pyörittämään niin graafisesti kehittynyttä peliä noin pienellä resoluutiolla? Ei ainakaan minun puhelimeni. Kaksoisnäyttö-ongelma on nähtävästi poistettu laittamalla ylänäytön tiedot ja kartta erilisiksi valikoiksi, mutta entäpä tallennusmahdollisuus? Voiko puhelinpelissä edes olla sellaista?