Harmony of Dissonance 5 vuotias ensi sunnuntaina

Started by venzetti, 19 September 2007, 00:30

Previous topic - Next topic

Graham

#30
Hienoa, tällekin pelille oli ihan oma aiheensa. Pelasin itse aivan hiljattain Harmony of Dissonancen läpi taas kerran, joten yritän kertoa nyt mielipiteeni pelistä edes jossain määrin kattavasti.

Harmony of Dissonance on suoraan sanottuna huonoin Castlevania-peli, jota olen koskaan pelannut, enkä usko, että huonompaa Castlevaniaa tulee koskaan olemaankaan. Syynä tähän ovat yksinkertaisesti hatara tarina, kehno pelattavuus, liian helppo vaikeusaste ja karmea musiikki. Kun aikoinaan aloitin pelaamisen ensimmäistä kertaa, tarina alkoi mielestäni lupaavasti mutta lopulta petyin siihen, miten antikliimaktisesti se päättyi. En edes päässyt taistelemaan lopussa Draculaa vastaan! Tosin myöhemmin sain selville, että Dracula-taistelukin on mahdollinen, mutta keino siihen pääsemiseen oli liian hyvin piilotettu. Dialogissa on myös merkillisen paljon kirjoitus- ja kielivirheitä. Pelattavuudessa puolestaan vikana on se, että Juste liikkuu todella hitaasti ja hänen hyppynsä ovat kuin kuussa tehtyjä ponkaisuja. Vaikeusasteeseen pelaaja voi toki itse vaikuttaa omilla valinnoillaan, mutta minusta toteutus ei ole hyvä, jos pelaaja joutuu itse pelatessaan vahtimaan jatkuvasti, ettei anna vaikeustason pudota liian helpoksi. Konamin tiimi olisi saanut tehdä jo Harmony of Dissonanceen samanlaisen maksimivaikeusasteen kuin Aria of Sorrow'ssa.

Niin, ja musiikki... Sen kehnoon laatuun on epäilemättä kaksi syytä: toinen on äänentoisto, joka saa pelin äänet kuulostamaan todella huonolaatuisilta, mutta yhtä lailla vikaa on myös sävellyksissä. Minusta on suorastaan käsittämätöntä, että Castlevania-peliin, joka perinteisesti on tunnettu nimenomaan poikkeuksellisen hyvältä kuulostavista taustamusiikeistaan, on laitettu kokoelma niin huononkuuloisia sävellyksiä. Mitäköhän Koji Igarashi oikein ajatteli hyväksyessään taustamusiikeiksi sellaisia kappaleita?

Quote from: "Saeba"Hyvänä esimerkkinä vaikka tosiaan tuo Belmont's Revenge. Karut soundit, mutta helvetin hyvää musiikkia kuitenkin. Sävellykset on todella toimivia, ja siinä ei heikko äänenlaatu haittaa.

Nimenomaan. Belmont's Revengessäkään äänen laatu ei ole kovin kummoinen, mutta sävellykset kuulostavat niin upealta, että niitä kuuntelee pidemmänkin aikaa ihan mielellään. Harmony of Dissonancessa sen sijaan sävellykset ovat suurimmaksi osaksi jo itsessään niin huonoja, että pelin huonossa äänentoistosoittimessa niistä ei todellakaan voi sanoa mitään hyvää. Noh, ainakaan ei ole epäselvää, mistä lisänimi Harmony of Dissonance (suom. "riitasoinnun yhteissointi") on peräisin.

Olen saanut myös sellaisen käsityksen, että HoD:ia pidetään yleisesti myös Game Boy Advancen peliksi graafisesti varsin näyttävänä. Itse en ole kuitenkaan täysin samaa mieltä. Kieltämättä monet viholliset on animoitu hyvin ja etenkin isokokoiset pomovastustajat myös piirretty tarkasti, mutta mielestäni mukana on myös huonosti piirrettyjä vihollisia (kuten vaikkapa "Red Bone"). Justen ja hänen ystäviensä sprite-kuvat puolestaan ovat jotenkin sumeita. Tästä syystä Maxim ja Lydie eivät myöskään erotu taustasta kunnolla, Juste puolestaan sinisen hehkunsa ansiosta vähän turhankin hyvin. Lisäksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että pelin kirkas värimaailma ei sovi Castlevaniaan. Väritys saisi olla monilla alueilla huomattavasti synkempää.

Edellä kuvatun perusteella voisi luulla, että Harmony of Dissonance on täysin kelvoton peli, jota ei olisi pitänyt koskaan edes tehdä. Mieleni tekisikin kovasti sanoa näin mutta en kuitenkaan ole ihan sitä mieltä. Olen tuossa aiemmin maininnut nimittäin vain pelin huonoja puolia. Jos unohdetaan, että kyseessä on Castlevania-peli ja unohdetaan samalla tarinankulku sarjan kronologisesti aiemmissa osissa, Harmony of Dissonancen tarinakaan ei enää vaikuta niin huonolta. Siinä on jopa omanlaistaan jännityksen tuntua. Ja vaikka Justella pelaaminen onkin hidasta ja kankeaa, HoD:issa on kuitenkin onneksi ikään kuin hyvityksenä lisäpelimoodi, joka kompensoi pääpelin heikkouksia paremmin kuin riittävästi – nimittäin mahdollisuus pelata Maximilla! Siinä missä Juste on hidas ja kömpelö, Maxim on nopea ja ketterä kuin jänis, ja hänellä liikkuminen toimii aivan täydellisesti. Lisäksi Maximilla pelatessa kaikki rikottavat esteet ja lukitut ovet on poistettu, ja koska hänen hyppykykynsä ovat jo alusta asti huomattavasti kehittyneemmät kuin Justen, hän pääsee alusta pitäen mihin tahansa linnan kolkkaan. Tämä mahdollistaa sen, että Maximilla linnassa voi liikkua täysin vapaasti, ja pelaajalla on täysi valinnanvapaus tutkia linnan eri alueet siinä järjestyksessä kuin haluaa. Maximilla pelaaminen on myös aavistuksen verran haastavampaa – pomotaisteluita lukuunottamatta, jotka siitä huolimatta ovat nekin minusta mielekkäämpiä käydä Maximilla kuin Justella. Maxim-moodi tuo yksinään peliin ison plussan.

Minun on myös myönnettävä, että vaikka Harmony of Dissonance onkin Castlevaniaksi kovin kehno toteutus, ainakin yksi asia siinä on onnistuttu toteuttamaan kunnolla, suorastaan erinomaisesti. Se on kokemuspistejärjestelmä. Normaalistihan näissä "Castleroideissa" jokaisesta vihollisesta saa aina sen määrän kokemuspisteitä mikä tälle on ennalta määritelty. HoD:issa kuitenkin ennalta määrättyä kokemuspistemäärää ei vihollisen tuhoamisesta saakaan, jos Justen taso on korkeampi kuin tuhotun vihollisen taso, vaan pistemäärä vähenee niin monta kymmentä prosenttia kuin Justen tasolukema on vihollista korkeampi. Toisin sanoen, siinä vaiheessa kun Justen taso ylittää vihollisen tason kymmenellä tai enemmällä, hän saa vihollisen tuhouduttua vain yhden vaivaisen kokemuspisteen. Tällainen kokemuspisteiden kertymäjärjestelmä siis hillitsee tason nousemista siinä vaiheessa, kun Juste alkaa olla jo korkealla tasolla, ja sen vuoksi pelaaja ei vahingossakaan pääse nostattamaan hänen tasoaan liikaa ja tekemään pelaamisesta näin entisestäänkin helpompaa. Tämä järjestelmä olisi ollut todella hyödyllinen myös Aria of Sorrow'ssa ja erityisesti Dawn of Sorrow'ssa, jossa sieluja metsästäessä kokemuspisteitä alkaa tulla loppuvaiheessa liikaa. Toivottavasti Konami hyödyntää HoD:in kokemuspistejärjestelmää vielä joskus uudestaan.

Siitä huolimatta, että Harmony of Dissonance ei kuitenkaan pelillisesti loista, minusta pelillä on myös aivan erityistä huumoriarvoa. Epälooginen tarina ja tapahtumapaikka, joissa on melkoisesti selittämättömyyksiä (kuten mitä "antiikkiradio" tekee 1700-luvun linnassa) ja epätavallisen modernia kielenkäyttöä, ovat omiaan tuomaan sitä. Samoin minipeli, jossa sankari päättää kesken pelastusoperaation ryhtyä sisustamaan tyhjää huonetta, koska se näyttää niin kodikkaalta, vain lisää koko pelin koomisuutta. Eivätkä toinen toistaan merkillisemmät, taaksepäin lentelevät tusinapomot puhumattakaan merkillisen kömpelösti viikatettaan heiluttavasta ja samalla ähisevästä Kuolemasta tuo peliin ainakaan mitään sellaista, joka tekisi siitä vakavasti otettavamman. Lisäksi Dracula-haamun naureskelu on ehdottomasti yksi koomisimpia ääniefektejä, jonka olen koskaan viedopelissä kuullut.

Ai niin, musiikeista piti se vielä sanomani, että vaikka suurin osa niistä kuulostaa vähintäänkin tylsältä, on Harmony of Dissonancessakin sentään yksi kappale, joka sellaisenaankin – huonolaatuisena – kuulostaa oikein hyvältä ja jota pelatessa kuuntelen erittäin mielelläni vaikka kuinka pitkään. Se ei ole Entrance tai toiselta nimeltään Theme of Juste Belmont, joka on minusta kovin yliarvostettu vaikkei varsinaisesti huono ole sekään. Minun mielestäni yksi ylitse muiden on Marble Corridor, joka on sävellyksenä aivan toista luokkaa kuin toiset linnan taustamusiikit! Samoin musiikki taistelussa Dracula-haamua vastaan on yllättävän hyvältä kuulostava.

Lopullinen tuomioni on, että Castlevania: Harmony of Dissonance ei ole hiomattomuudestaan huolimatta täysin kelvoton vaan uskoakseni ihan kelpo peli kaikkien Game Boy Advancelle tehtyjen tasohyppelypelien joukossa ja sopii erityisesti sellaiselle, joka ei muutoin Castlevanioista niin välitä. Castlevanioiden joukossa Harmony of Dissonance vain on pohjasakkaa.
Relax. My name is Graham. Let's just say... I'm a missionary.

venzetti

#31
Ai jai, meni syntymäpäivä ohi. Ainakin kirjoitat, Graham, kohtuullisen pitkiä viestejä. :app:

Graham

#32
No, minulla vain sattuu toisinaan olemaan jonkin verran sanottavaa. Toivoakseni niiden joukossa on asiaakin. Eikä tarkoitukseni ollut varsinaisesti kirjoittaa syntymäpäivän vuoksi; halusin vain kirjoittaa aiheeseen, joka käsittelee nimenomaan tätä peliä.
Relax. My name is Graham. Let's just say... I'm a missionary.

venzetti

#33
Juu, ihan itsekseni harmittelin tuota synttäriä kun lupasin palata vuoden päästä asiaan. :lol:

Mikaro

#34
Omistan pelin Castlevania Packin myötä, mutten ole ehtinyt mennä sitä vielä lävitse. Lainasin sen kaverille jokin aika sitten ja tässä sitä sitten odotellaan, että peli palautuu takaisin. Ensitestausten jälkeen pelaaminen jäi muutenkin sikseen, sillä Aria of Sorrow tarjosi odotettavasti laadukkaampaa pelattavaa.

Mitä musiikkiin tulee, äänenlaatu on äärimmäisen karmeaa, mutta tietyllä tavalla karmaisevuus tuo pelille tunnelmaa. Hyvä, ettei sentään painajaisia näe, kun intron harmoniaton musiikki jää soimaan päähän. En ehtinyt paljoa musiikkeja kuunnella, mutta harvassa pelissä käytetään tämäntyylistä musiikkia (enkä tarkoita musiikkityyliä vaan musiikkien sävellystapaa). Ehkä HoD onkin siksi niin ainutlaatuinen. Ja ehkä, kun pääsen kunnolla pelaamaan sitä, omaan parempaakin sanottavaa.

Daedolon

#35
Quote from: "Graham"En edes päässyt taistelemaan lopussa Draculaa vastaan! Tosin myöhemmin sain selville, että Dracula-taistelukin on mahdollinen, mutta keino siihen pääsemiseen oli liian hyvin piilotettu.
Tismalleen sama toteutus kuin SotNissa, en ymmärrä miten tuon voi missata jos tietää jo aiemmista osista että moisia "piilotettuja" endingejä on.

Quote from: "Graham"Pelattavuudessa puolestaan vikana on se, että Juste liikkuu todella hitaasti ja hänen hyppynsä ovat kuin kuussa tehtyjä ponkaisuja.
Justehan on koko CV sarjan nopein hahmo, et ole tainnut pelata esim. aikaisimpia Simonin seikkailujat hetkeen? Siis tämä ihan ilman dashiakin.

Quote from: "Graham"Konamin tiimi olisi saanut tehdä jo Harmony of Dissonanceen samanlaisen maksimivaikeusasteen kuin Aria of Sorrow'ssa.

Harmony of Dissonancessa on sama 50 levelin raja mitä SotNissa: vihollisista irtoaa enää 1 kokemuspiste tason 50 jälkeen. Totta kyllä että peli on suhteellisen helppo, mutta pelin sisältöön nähden se on ymmärrettävää, varmaan ihmiset valittaisivat pelin rankasta vaikeustasosta jos kaikki pelin 19 vastusta 98 vihollisineen olisi tapettava turhan korkealla vaikeusasteella.

Pelin suurin "ongelma" oli IGAn rohkeus yrittää jotain erilaista, joka minusta onnistui täysin. HoD on edelleen kaikista omalaatuisin sekä mielenkiintoisin Castlevania muiden tasapaksujen yritysten (AoS/DoS, Vampire's Kiss, X68000) joukossa.

Ongelma on ehkä vähän sama kuin Fallout 3:n kanssa, esim. itselleni pelin tyylillä ei niinkään ole väliä kunhan se on toteutettu omalla tavallaan hyvin ja sijoittuu samaan maailmaan, vaan auta armias jos peli on yhtään erilainen alkuperäisestä pelistä niin eliittifanin suusta lentää sellaista puukkoa että useampi threadi joudutaan lukitsemaan vähän jokapuolella internettiä.

Harmittaa vähän kun missasin suosikki CVni synttärit, vaan tuleehan tuota pelattua aina pienin väliajoin joten tuskin Juste pahakseen pistää.

Q

#36
Quote from: "Daedolon"Pelin suurin "ongelma" oli IGAn rohkeus yrittää jotain erilaista, joka minusta onnistui täysin. HoD on edelleen kaikista omalaatuisin sekä mielenkiintoisin Castlevania muiden tasapaksujen yritysten (AoS/DoS, Vampire's Kiss, X68000) joukossa.

Kuulisin mielelläni esimerkkejä HoDin erityisestä omalaatuisuudesta. Musiikki oli piristävän omalaatuista noise-efekteineen, muttei ollut GBA:lla täysin kotonaan kehnon äänenlaadun vuoksi. Toinen hieno veto oli yön ja päivän vuorottelu, joka teemana sinänsä kulkisi sopusoinnussa erikoislaatuisen ääniraidan kanssa. Valitettavasti toteutus meni vähän puihin, kun vahvasti erilainen tuntuma linnojen kesken oli vain ulkotiloissa. SotNista pöllitty kakkoslinna ei oikein toiminut, kun välillä piti ravata myös ensimmäisessä linnassa, ja molemmat olivat sen verran samanoloisia, että kohta unohdit kummassa sitä oltiinkaan. Alueiden ja vihulaisten kirjoissa oli silti mukavasti omaleimaisuutta. Juonesta löytyy jotain hehkeitä vivahteita jos etsimällä etsii, mutta kokemattoman nuorukaisen taival isoisänsä jalanjäljissä kohti legendaarisen vampyyrinmetsästäjän mainetta ei koskettanut senkään vertaa kuin Alucardin tarina perhetragedioineen. Toisaalta olen pikkuhiljaa alkanut olemaan sitä mieltä, että juonen erittelyn saisi jättää kokonaan taka-alalle Cassuja arvioidessa. :hmm:

A-Yty

#37
Sanoisin kyllä että AoS on GBA-trilogiasta se joka todella yritti jotain uutta.

Daedolon

#38
Quote from: "A-Yty"Sanoisin kyllä että AoS on GBA-trilogiasta se joka todella yritti jotain uutta.

AoS oli erittäin virkistävä uudistus, tosin ei itselleni oikeen kolahtanut kun vähän meni liikaa pelkäksi sielunmetsästämiseksi. DoS oli taas vähän tyhjänpäivänen rahastus AoSin suosiolla, pelissä ei esim. uudelleenpeluuarvoa ollut lainkaan, toisin kun AoSissa.

Graham

#39
Quote from: "Daedolon"
Quote from: "Graham"En edes päässyt taistelemaan lopussa Draculaa vastaan! Tosin myöhemmin sain selville, että Dracula-taistelukin on mahdollinen, mutta keino siihen pääsemiseen oli liian hyvin piilotettu.
Tismalleen sama toteutus kuin SotNissa, en ymmärrä miten tuon voi missata jos tietää jo aiemmista osista että moisia "piilotettuja" endingejä on.

Ehkä siten, ettei ole pelannut Symphony of the Nightia tai mitään muutakaan aiempaa osaa, jossa olisi vastaavanlainen kätketty taistelu.

Quote from: "Daedolon"Justehan on koko CV sarjan nopein hahmo, et ole tainnut pelata esim. aikaisimpia Simonin seikkailujat hetkeen? Siis tämä ihan ilman dashiakin.

En hetkeen, mutta muistan toki, ettei Simonkaan kovin nopea ole. Mutta väitteesi, että Juste olisi muka sarjan nopein, ei todellakaan pidä paikkaansa. Johan tästäkin pelistä löytyy huomattavasti häntä nopeampi Maxim, puhumattakaan Aria of Sorrow'n Julius Belmontista tai Castlevanian Nathan Gravesistä. Kumpikin juoksee Justea selvästi nopeammin.

Quote from: "Daedolon"Harmony of Dissonancessa on sama 50 levelin raja mitä SotNissa: vihollisista irtoaa enää 1 kokemuspiste tason 50 jälkeen. Totta kyllä että peli on suhteellisen helppo, mutta pelin sisältöön nähden se on ymmärrettävää, varmaan ihmiset valittaisivat pelin rankasta vaikeustasosta jos kaikki pelin 19 vastusta 98 vihollisineen olisi tapettava turhan korkealla vaikeusasteella.

Itse asiassa pelissä saa kyllä muutamasta vihollisesta vielä tasolla 50:kin enemmän kuin yhden kokemuspisteen.
Korkeammasta vaikeusasteesta minä en ainakaan valittaisi. En tietenkään tarkoita, että esimerkiksi kaikkien yhdeksäntoista pomotaistelun pitäisi olla monen monta yritystä vaativia ehdottoman taitavaa suoritusta, mutta minusta peli kuin peli saisi muuttua edes loppua kohden hieman haastavammaksi kuin alussa.

Enkä tosiaan ymmärrä, mitä tasapaksua on Aria of Sorrow'ssa, joka esittelee sekä täysin uudenlaisen taistelujärjestelmän että aivan uudentyyppisen tarinan.
Relax. My name is Graham. Let's just say... I'm a missionary.