Harmony of Dissonance 5 vuotias ensi sunnuntaina

[Peklo]

Harmonyssa on hyvä tunnelma. Päällisin puolin se vaikuttaa Symphonyn kloonilta, muttei suinkaan ole, vaikka yhteneväisyyksiä löytyykin. Kenttäsuunnittelu ei niinkään ole huonoa, sillä hypi-pompi osioita löytyy, paljonkin, mutta porukkaa taisi vähän ahdistaa se avoimuus kartan designissa. Myönnän, ettei se ole kovin lempeää kohtelua ensikertalaiselle, saihan tuota miettiä minne mennä, kummassa linnassa olen, mistä tulin ja niin edelleen, mutta kaipa tuo nyt on itse kunkin päätettävissä miten sen ottaa. Itse pidin suuremmasta vapaudesta ja valinnanvarasta, kun kerta nyt Metroidin jalanjäljissä kuitenkin tarvotaan. Jos se jotenkin muistuttaa Symphonyn vastaavasta meiningistä, niin mikäs siinä, se toimi aiemminkin. Aria nyt oli vähän turhan lineaarinen.

Niin, ja sitten ne grafiikat. Ei käy kieltäminen, etteikö tämä olisi komein GBA-peleistä, niin teknisin puolin kuin tyyliltäänkin. Liikutaan hieman eri sfääreissä kuin Circlen turhantympeät ratkaisut täyttää joka huone harmaalla tiiliseinällä. En nyt halua mollata, kun Circle kuitenkin on parempi mielestäni, mutta tässä suhteessa Harmony vie voiton. Ei tarvitse koko ajan miettiä "minkäköhän värinen seuraava uusi vihollinen on?" kun palettivaihdokset ovat pannassa, ja lähes jokainen vihollinen on kunnolla animoitu. Justen sprite on kieltämättä tönkkö, mutta toimii silti jotenkuten. Harmonyssa on vain yksinkertaisesti hauskaa juosta ympäriinsä, tutkia paikkoja, etsiä yksityiskohtia (ja niitä riittää), nähdä järjenvastaisia, unenomaisia maisemia Castle B:ssä, ja niin edelleen. Ehdottomasti vahvin visuaalinen teos sitten Symphonyn.

Tarina on outo, kyllä, mutta tämä taas näyttää että Igarashi pystyy tekemään niinkin kuluneen aiheen kuin neidonsieppauksen toimimaan, naamioimalla sen aivan joksikin muuksi, vaikka sehän se koko homman perimmäinen tavoite on; pelastaa Lydie ja häipyä livohkaan. Kuten Lamentin tapauksessa, se on vain alkuasetelma, katalyytti paljon raskaammalle aihepiirille: nuoren Justen astuminen perimäänsä asemaan, kuten käy ilmi jopa hänen teemansa otsikosta (Successor of Fate). Pidin myös siitä, että peli pyrki selvittämään hieman tarkemmin itse Castlevaniaa, jonka olemmassaoloa ei juuri kyseenalaistettu ennen kuin vanha sälli Alucard heitti "creature of chaos" vuorosanansa vuonna 1997. Ja juurikin pienet yksityiskohdat saivat tarinan olemaan paljon mielekkäämpi kuin se loppujen lopuksi oli, kuten viittaukset Simon's Questiin. IGA ei sinällään kirjoita hyviä tarinoita, mutta saa hahmot toimimaan keskinkertaisissa puitteissa.

Todellakin uskon, että Harmony on väärinymmäretty teos. Jos se ei käynyt jo ilmi.

[Saeba]

Harmonyssa oli kieltämättä aika helkkarin sekava kenttädesign. On hienoa että siinä yritettiin tuoda tiettyä vapautta kuljeskeluun, mutta hauskuutta söi kun piti harhailla tuntikaupalla linnassa. "Mihinkä hel***tiin mun pitää mennä!!?" Toisaalta esim. PoRissa oli jo turhankin lineaarinen kenttädesign. Onnistuisiko Iga ja kumppanit löytämään seuraavaan Castleroidiin sopivan tasapainon?

Ja musiikeista vielä. Oli ne vaan enimmäkseen aika huonoja. Soundit ei haittaisi niin paljoa, mutta kun ne olivat sävellyksellisesti enimmäkseen todella heikkoja.

[Peklo]

Mielipiteesi musiikeista on täysin päinvastainen kuin yleensä.

[Q]

Jotenkin tuntuu, että musiikin moninaiset "kerrokset" pääsevät paremmin esille yksinkertaisemmalla synthillä ja äänenlaadulla. Korkeampi laatu voisi hukata alkuperäisen fiiliksen.

Heh, minusta taas tuntuu, että juuri useammat soittimet eivät oikein korreloi heikon äänenlaadun kanssa. Liian rosoista. Joissain biiseissä kuten Successor of Fate ja Chapel of Dissonance tämä ei kuitenkaan häiritse.

[Saeba]

Joo no sitä mä olenkin miettinyt tuon Harmonyn suhteen, että ehkä tuo äänenlaatu ei vain tee oikeutta noille sävellyksille. Ne vaikuttavat huonommilta tuon äänenlaadun vuoksi, koska ne ovat tavallaan hienovaraisempia sävellyksiä kuin normaalisti. Eli CD-tasoisena voisi olla juttu eri kun pienet nyanssit saattaisivat tulla paremmin esille.

Onhan toki vanhoissakin peleissä karut soundit, mutta sävellykset oli tarttuvampia ja melodisempia. Karuilla soundeilla on melkein pakko tehdä sellaista, koska hienovaraisuuksia on vaikeampi tuoda esille. Hyvänä esimerkkinä vaikka tosiaan tuo Belmont's Revenge. Karut soundit, mutta helvetin hyvää musiikkia kuitenkin. Sävellykset on todella toimivia, ja siinä ei heikko äänenlaatu haittaa.

No huh, menipä taas selittelyksi 

[Q]

HoDista muistui mieleen yksi pelattavuutta hieman syövä puoli, eli däshäystoiminto. Jos halusi päästä nopeasti paikasta paikkaan, joutui rämppäämään pedaaleita, kun hahmo ei muuten osannut juosta. IGA-Cassuissa esiintyvä kävelyn ja juoksun välimuoto (hölkkä?) on muuten ihan hyvä kompromissi, mutta homma kaatuu siihen jos hahmo liikkuu nopeammin renkkaamalla jotain erikoistoimintoa - sama juttu oli CoD:issakin kärrynpyörineen. "Däshin" jälkeen tulisi olla lyhyt tauko, joka laskisi sen ylivertaisuutta.

[Rod]

HoD tuli ostettua välittömästi sen ilmestyttyä kauppoihin ja ihan pähkinänä sitä pelasinkin. Miinusta tulee lähinnä vain musiikeista, jotka rupesivat raivostuttamaan ennätysnopeasti.

[MASTER-88]

HOD oli aikoinaan huippu peli kun se tuli. Se oli odottamisen arvoinen, eikä ne haukutut musiikitkaan hassumpia ollut, paitsi tietenkin ne muutamat. 

Tämä peli on kuitenkin omista Vanioista ainoa joka jäi pölyttymään hyllyyn. Minä läpäisin pelin läpi viimeksi varmaan juuri 4-5 vuotta sitten. Pelasin kuitenkin viimeksi peliä noin vuosi sitten, tuli ainakin boss rushia tahkottua silloin. Muuten pelin läpi pelaaminen ei hirveästi innostanut.

Toiset sanovat tätä vaniaa kaikkein helpoimmaksi. Huonoilla leveleillä peli on äärimmäisen vaikea, siksi tuo speedrunnauskin on jäänyt minulta paitsioon tästä pelistä. Pitkät loppupomot ja 1-2 osumasta lähtevä henki ei oikein kuulosta hauskalta speedrunissa.

[Maria]

Pomoja HoD:ssa oli kyllä aika monta, taitaa yhä olla eniten pomoja mitä missään muussa Cassussa tai jotain. Paljon oli tappamista.

Noh, nyt on sunnuntai sitten ja se Harmonyn syntymäpäivä.  ...Pitänee tästä mennä kirjoittelemaan sitä MaximxJuste fanficciä... 

[venzetti]

Kovat olivat juhlat, mutta nyt alkaa syntymäpäivä lähetä loppuaan. Otetaan uusiksi vuoden päästä.

[A-Yty]

Tämä rihma 

[Venetkoski]

Eikös tuonne HoD:in vinkkisivuille voisi laittaa, kuinka pelataan Maximilla boss rush modessa  ?

[Q]

Kirjoitapa aiheesta virke, niin lisään sen sivulle. Ainakaan oma motivaationi ei riitä vinkkien ylöskirjaamiseen, mutta ne kyllä lisätään sivuille jos joku viitsii sellaisia lähettää.

[Venetkoski]

Ööh.. Kun en nyt oikein tiedä minne se virke laitetaan, niin laitetaan tähän; Maximilla voit pelata Boss Rush-modessa kun painat L+R-näppäimiä pohjassa vaikeusasteen valitsemiseen asti.. Kun Boss Rush alkaa, voit päästää ja aloitat Maximilla.

[Lepakk0]

Tulipa viimein itsekin pelattua HoD läpi. Hankin tuon Castlevania Double Packin lähinnä Arian takia, mutta pitihän se HoDikin kokeilla pelata läpi.

Muusiikit olivat sekä hyviä että vähän huonompia. Oikeastaan vain tuo Entrancen kipale eli Juste's Theme on ainakin omasta mielestäni ihan ylivertainen pelin muihin kappaleisiin verrattuna. Välillä jopa ärsytti kuulla musiikkeja pelatessa (en tiedä miten kestin pelata kuullokkeilla koko ajan), mutta ajan myötä niihin tottui. Pelattavuus ei ehkä ihan Arian tasoa, mutta ihan ok silti.

Jonkin verran potaskaa olen lukenut pelistä, mutta en nyt ainakaan itse pidä tätä minään huonona teoksena. Kyllä minulle jäi enemmän positiivinen mieli lopputekstien jälkeen, enkä ollut pettynyt peliin juuri ollenkaan ennakkoluuloistani huolimatta. En oikeasti uskonut pitäväni HoDista lainkaan, nyt olen eri mieltä. Ehkä pelin jännänoloinen tunnelma sai minut yrittämään kestää loppuun asti.