Curse of Darkness

[A-Yty]

Kukaan ajatellut hommata tuota englannitettua mangaa?

[Elmina]

Joo, meinattiin itse asiassa. Katseltiin Tokyopoppin sivulta pari päivää sitten että julkaistu on näemmä.

Pitäs mennä kysymään paikallisesta mangaa myyvästä liikkeestä saisko ne sen tilattua sinne, muttei ole viittitty.

[Graham]

Pelasin äskettäin pelin tarinamoodin läpi Hectorilla, joten tässä vaiheessa voisi olla hyvä paikka kommentoida tätä Castlevaniaa.

Oletin ensin, että kyseessä olisi toinen kutakuinkin samanlainen peli kuin ensimmäinen PlayStation 2:n Castlevania lisänimellä varustettuna, mutta heti kun peli alkoi, huomasin olleeni väärässä. Castlevania: Curse of Darkness on totisesti aivan erityylinen kuin edeltäjänsä. Jo se, että pelin pääsankari on entinen Draculan kätyri, on sinänsä aika erikoinen idea pelisarjan historia huomioiden. Pelimaailmassa puolestaan huomattava ero on se, että siinä missä edellisessä Castlevaniassa seikkailtiin lähes täysin yhden linnan seinien sisällä, nyt tutkittavana on lukuisia eri alueita synkästä metsästä aina valtaisaan kappeliin, jotka kaikki ovat kuitenkin kytköksissä toisiinsa Dracula's Cursen hengessä. Vasta nyt ymmärrän, miksi joku täällä mainitsi PS2:n Castlevanian kärsivän "kenttäsuunnittelun puutteesta". Curse of Darkness on myös tarinan osalta vahvasti kytköksissä Dracula's Curseen, ja tapahtumapaikkakin näyttäisi olevan täysin sama. Tavallaan se onkin eräänlainen epäsuora jatko-osa DC:lle, mikä ilahduttaa mieltäni paljon. Enpä tosin osannut arvata, että myös itse Trevor Belmont olisi mukana yhtenä sivuhenkilönä! Hän näyttääkin Ayami Kojiman hahmottelemana kerrassaan upealta, mikä toisaalta ei toki ole mikään ihme. Tällä kertaa animaattorit ovat kuitenkin selvästi pysytelleet uskollisena Kojiman tyylille, sillä toisin kuin Castlevaniassa, CoD:n hahmot ovat selvästi myös kasvonpiirteiltään samannäköisiä kuin Kojiman piirtämänä, erityisesti videopätkissä. Animaattoreille siis isot kiitokset tästä.

Se, että tällä kertaa päähenkilönä ei kuitenkaan ole Belmont, ei oikeastaan haittaa yhtään, sillä ruoskaa tuli kokeiltua jo Castlevaniassa, ja Hectorin asevalikoma onkin vähintäänkin runsas. Vaikka realistisesti ajatellen onkin hölmöä, että eri materiaaleista saisi luotua uusia aseita ja varusteita noin vain, idea niiden itse valmistamistamisesta on pelaamisen kannalta erinomainen. Uusia aseita, kypäriä ja haarniskoja saa luotua jatkuvasti, ja välillä pelaaja joutuukin tekemään valintoja, mihin käyttää harvinaiset materiaalinsa seuraavaksi. Aseisiin liittyen paras ominaisuus on kuitenkin se, että vaikka toiset tekevätkin yhdestä iskusta enemmän tuhoa kuin toiset, tuhoisin ase eivät välttämättä ole se tehokkain, koska myös niiden käyttötapa vaihtelee sen mukaan mihin luokkaan ase kuuluu. Siksi pelaaja joutuukin välillä vaihtamaan asetta tilanteen mukaan, jos hän haluaa taistella mahdollisimman tehokkaasti. Konamin pelisuunnittelijat ovatkin panostaneet tällä kertaa taisteluihin todella hyvin, ja vaikka Curse of Darkness ei olekaan roolipeli, tämä aseiden ja varusteiden työstäminen on erittäin rikastuttava ominaisuus.

Mutta aivan kuin tässä ei olisi jo kylliksi, Konami päätti näemmä tuoda taisteluihin toisenkin lisäelementin – apulaiset, jotka auttavat Hectoria taistelussa: viattomat pirut. Vaikka Dracula's Cursessa olikin mahdollista pitää mukana yhtä lisähahmoa, viattomien pirujen ansiosta ilmeisesti ensimmäistä kertaa koko Castlevanian historiassa pelaajan ei tarvitse taistella vihollisia vastaan yksin. Minusta tällainen ominaisuus paitsi omaperäinen, myös erittäin tervetullut. Niiden "kasvattaminen" ja kehittäminen onkin ihan hauskaa puuhaa, ainakin silloin kun ei tiedä, minkälainen viattoman pirun seuraava muoto tulee olemaan. Kääntöpuoli tässä on kuitenkin se, että tiettyihin paikkoihin päästäkseen pelaaja tarvitsee tiettyä muotoa olevan pirun vaikka ei tiedä, miten sellainen kehitetään, mutta se on silti vain pieni haitta, ja riittävän monta pirua kasvattamalla oikea muoto tulee väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Joka tapauksessa minusta oli todella mukava taistella, kun rinnalla oli jatkuvasti yksi hirviö, joka osasi vieläpä taistella omatoimisesti, auttamassa tuhoamaan muita hirviöitä.

Pelin tarina tuntui minusta aluksi vähän huonolta tekosyyltä luoda uusi Castlevania-peli. Isaac- tai Hector-nimisiä heppuja kun ei mainita Dracula's Cursessa lainkaan, ja loogisesti ajatellen ainakin Isaacin luulisi olevan DC:ssä yhtenä pomovastuksena, jos hän kerran palveli Draculaa tuolloin. Lopussa ilmaantui kuitenkin pari niin mojovaa yllätystä, että ne paikkaavat muuten tylsähköä tarinaa hyvin. Curse of Darknessin hahmokaarti on onneksi mukavan värikästä, ja kullakin heistä on myös olennainen osuus pelin juonessa. Erityisesti Saint Germain oli varsin erikoinen hahmo. Jo ennen taistelua häntä vastaan aloin epäillä hänen vaatetuksestaan ja puheistaan, että mies olisi tullut paikalle jollain ihmeen konstilla suoraan 1800-luvulta, ja siinä vaiheessa, kun tyyppi alkoi taistelussa ammuskella Hectoria pistoolilla, vakuutuin lopullisesti. Pelin lopussahan sitten paljastettiinkin, että näin todella on – tosin se, miksi herra oli tullut juuri tuohon aikaan ja paikkaan, ei minulle oikein valjennut. Trevoriinkin oli tosiaan hauska törmätä, kuten jo mainitsin, mutta en odottanut joutuvani taistelemaan häntä vastaan. Hän onkin oppinut melkoisesti uusia liikkeitä kolmessa vuodessa, kun DC:ssä hän osasi vain yhdenlaisen lyönnin ja hypätä joko paikallaan tai tietyn matkan eteenpäin. Trevorin ruoska on kyllä aika... mielenkiintoisen näköinen; mahtaakohan kyseessä olla Vampire Killer? Varsin mielenkiintoista oli sekin, että Trevor myös puhuu pelissä, eli toisin kuin DC:n perusteella voisi luulla, hän ei olekaan mykkä. Trevorin lopullinen kohtalo muuten jäi epäselväksi, mikä on minusta iso miinus. Viimeisin maininta hänestä oli se, kun Julia kertoi Hectorille Trevorin olevan kuoleman kielissä, mutta pelin päätyttyäkään ei paljastettu, kuoliko hän vai jäikö hän henkiin. Muutoin minusta on kuitenkin hyvä, että kun viimeinen taistelu oli ohi, tarinaa jatkettiin vielä hiukan eikä kaikki vain päättynyt linnan sortumiseen, kuten PS2:n Castlevaniassa.

Mitä äänimaailmaan tulee, minusta toteutuksessa on Curse of Darknessin kohdalla onnistuttu loistavasti! Pelin taustamusiikki etenkin alkupäässä on mielestäni erittäin hienon kuuloista, ja vaikka tälläkin kertaa niiden soittamisessa on käytetty oikeita instrumentteja tai ainakin niitä jäljitteleviä ääniä, eron edelliseen osaan huomaa selvästi. Siinä missä Castlevaniassa oli enimmäkseen tunnelmallista orkesterimusiikkia hieman syntetisaattoria sekoitettuna, CoD:in musiikki kuulostaa enemmän perinteiseltä pelimusiikilta. Se ei ole yhtä vahva osa tunnelman luojana, mutta sellaista musiikkia kuuntelee mielellään myös sellaisenaan, irrallaan pelaamisesta. En tiedä, onko tässäkin pelissä sävellyksen hoitanut Miciru Yamane vai joku muu, mutta kuka hän sitten onkaan, hän on ehdottomasti onnistunut paremmin kuin Yamane edellisessä osassa. Ääninäyttely puolestaan on minusta erinomaista; tällä kertaa osa hahmoista jopa puhuu englantia kutakuinkin standardin mukaan, ja vaikka loput ääntävätkin sitä amerikkalaisittain, sekään ei jostain syystä enää häirinnyt. (Ilmeisesti totuin siihen jo Castlevaniaa pelatessani.) Ja vaikka itse ääninäytteleminen olikin Leonia lukuun ottamatta ihan hyvää, minusta tuntuu, että tällä kertaa siihen on panostettu enemmän, ja tällä kertaa pääsankarikin puhuu ihan luontevasti. Hyvää työtä Konamin lokalisoijilta.

Lopuksi tahtoisin vielä mainita mielipiteeni viimeiseen taisteluun liittyen. Minusta oli mukavaa päästä taistelemaan ensimmäistä kertaa Draculaa vastaan 3D:nä, mutta olen hieman pettynyt sen toteutukseen. Perinteisestihän Dracula on ampunut viitastaan tulipalloja tai lepakoita, mutta tässä taistelussa ei kumpiakaan. Lähin tatä hyökkäystä muistuttava vastine oli tekniikka, jota Walter Bernhardkin käytti Castlevaniassa: kolme räjähtävää palloa, jotka jäävät leijumaan hänen lähelleen. Luulisi Draculan hieman ottaneen oppia Walter'n virheistä. Toisaalta hyvin toteutettu, perinteistä taistelua lähellä oleva piirre taistelussa oli se, että useimmiten hyökkäykset Draculan vartaloon olivat tehottomia, vaikka päähän lyöminen ei ollutkaan välttämätöntä, jos häntä lähestyi oikeasta suunnasta. On kuitenkin yksi asia, joka minua kummastuttaa ehkäpä kaikista eniten koko pelissä – Draculan ulkonäkö. Käsittääkseni nimittäin ainakin kaikkien muiden hahmojen ulkonäkö perustuu Ayami Kojiman piirroksiin. Olen kuitenkin nähnyt Ayami Kojiman piirtämän Draculan Castlevania Chroniclesin ohjekirjassa samoin kuin itse pelin kuvagalleriassa, eikä Curse of Darknessin Dracula ollut lainkaan Kojiman näkemyksen mukainen; hänen Draculallaan on puolipitkä, musta tukka, pieni, lähes huomaamaton pukinparta eikä lainkaan viiksiä. Lisäksi Kojiman Draculan vaatetus on aivan toisenlainen kuin CoD:in Draculalla. Suoraan sanoen Dracula oli melko lailla saman näköinen kuin Game Boy Advancen Castlevaniassa. En ymmärrä, miksei Draculasta ole tehty edes suunnilleen saman näköistä Kojiman version kanssa.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta Curse of Darkness on Castlevania-peliksi melko keskinkertainen, jos ajattelee tarinan uskottavuutta ja sen merkittävyyttä pelisarjan aika-tapahtuma-janaan nähden. Sen sijaan se on yleiseksi toiminta-seikkailupeliksi kerrassaan loistava ja sopii mielestäni erittäin hyvin myös sellaiselle, joka ei ole koskaan pelannut mitään Castlevania-pelejä eikä ole sen koommin kiinnostunut niiden tarinoista. Pelikokemuksena CoD vetää vertoja parhaille 2D-Vanioillekin ja päihittää helposti edellisen Castlevanian.

Tässä on muuten toinen Castlevania-peli, jolle lisänimi "Dracula's Curse" sopisi kolmososaa paljon paremmin, sillä tässä pelissä Draculan kirouksella on jopa jonkinlainen rooli tarinassa.

[Peklo]

Kojiman kynästähän Draculan design on niin kuin kaikkien muidenkin hahmojen. Ei kannata juuttua tuollaisiin yksityiskohtiin näin pitkäikäisessä sarjassa, kun Dracula on lähes poikkeuksetta jokaisessa uudessa pelissä eri näköinen, oloinen ja jopa ikäinenkin. Kojima itsekin on tehnyt monta monituista tulkintaa herrasta, aina siloposkisesta Mathiaksesta Symphonyn harmaahaiveniseen ylimykseen ja mainitsemaasi Chroniclesin nuorekkaaseen velhovaikutteiseen nuorempaan versioon. Ja sitten Dracula X Chronicles -inkarnaatio, joka kierrättää CoD:n asusteen ja liimaa päälle pärstävärkin joka muistuttaa hämäävästi Koji Igarashia.

Yamane on vastuussa Cursen musiikeista, juu. Lukuunottamatta sitä hassua melodiaa joka soi psykedeelisessä tuolihuoneessa. Pidän varsin paljon hänen työstään pelissä, tosin inspiraatio tyrehtyy loppumetreillä, kuten pelillä itsekin. Draculan tunnusbiisi, A Toccata into Blood Soaked Darkness, pelastaa paljon silloinkin. Kokonaisuutena Lament on vaikuttavampi, onnistuen välttämään epäonnistumiset melkein täysin, mutta parhaina hetkinään Curse yltää kyllä ihan samalle tasolle sekin. Yamanehan työsti samaan aikaan Dawniin raitoja, joten sekin kertoo jotain neidin lahjakkuudesta.

Kyllä Trevorkin selvisi haavoistaan, näin kertoili IGA-setä taannoisessa haastattelussa.

[Graham]

Kojima itsekin on tehnyt monta monituista tulkintaa herrasta, aina siloposkisesta Mathiaksesta Symphonyn harmaahaiveniseen ylimykseen ja mainitsemaasi Chroniclesin nuorekkaaseen velhovaikutteiseen nuorempaan versioon.

Mitä, onko todella noin? Olenhan minä toki nähnyt Kojiman piirroksen Mathias Cronqvistista, mutta tämä ulkoasu onkin ihmisen eikä vampyyrin, ja siksi mahdolliset erot on selitettävissä. Sitä paitsi minusta hänen näkemyksensä Cronqvistista on muutenkin erittäin hyvin samassa linjassa Chronicles-Draculan kanssa. Draculan ulkonäköhän on tosiaan aina vaihdellut pelistä toiseen, mutta minusta on aika merkillistä, että sama taiteilijakin työstää hahmosta erilaisia versioita pelistä toiseen. Henkilökohtaisesti minusta Chroniclesissa oleva Dracula on muutenkin paras versio erityisesti siksi, että hän on varsin erinäköinen kuin Hollywoodin luoma stereotyyppi-Dracula.

Unohdin muuten kokonaan mainita, mitä mieltä olen Draculan linnasta. Siinä on myös yksi elementti, joka on aivan erilainen kuin Dracula's Cursessä, mikä oli pieni pettymys. Tajuan kyllä, että yleisilme sisältäpäin on vaihdellut pelistä toiseen ennenkin, mutta aikaa pelien välillä on myös kulunut kymmeniä ellei jopa satoja vuosia. Nyt aikaa on kulunut vain kolme vuotta, joten luulisi, että linna myös näyttäisi edes suunnilleen samalta kuin kolme vuotta sitten. Ja vaikka linna ei aivan pieni alue tutkittavaksi olekaan, oletin, että se olisi silti vähintään samankokoinen kuin Dracula's Cursessä, mitä se ei ollut. Se on sääli.

Kyllä Trevorkin selvisi haavoistaan, näin kertoili IGA-setä taannoisessa haastattelussa.

Niinkö? Sepä rauhoittavaa tietää. En todellakaan olisi suonut hänen kuolevan, vaikkakin hänen pelastumisensa tuntuu suorastaan epäilyttävän uskomattomalta, kun ottaa huomioon, että Isaac keihästi hänen rintansa sydämen kohdalta.

[Peklo]

Draculan linna on tuskastuttavin alue pelissä. Täysin sietämätön, junnaava taustamusiikki, kirjaimellisesti olematon kenttäsuunnittelu ja ikuisuuksiin toistuvat huoneet. Taitaapa olla eniten lääniä koko pelin alueista vielä, mikä ei todellakaan Cursen tapauksessa ole pelikokemuksen eduksi.

[Graham]

Draculan linna on tuskastuttavin alue pelissä. Täysin sietämätön, junnaava taustamusiikki, kirjaimellisesti olematon kenttäsuunnittelu ja ikuisuuksiin toistuvat huoneet. Taitaapa olla eniten lääniä koko pelin alueista vielä, mikä ei todellakaan Cursen tapauksessa ole pelikokemuksen eduksi.

Heh... Yritäpä mennä koko alue alusta loppuun kaikki kynttilät rikkoen kävellen, kuten minä tein. Vähän yli puolen välin jälkeen kuitenkin totesin, että meno on toivottoman puuduttavaa, ja vaihdoin juoksuun. Mitä taustamusiikkiin tulee, minusta se ei ole niin hirveän pahankuuloista, vaikka eipä sitä mestariteokseksikaan muihin kappaleisiin verrattuna voi sanoa. Nähtävästi Yamanella on jostain syystä jokin taipumus tehdä viimeisen alueen musiikista täysi pettymys, kuten "Sorrow-Vanioissa". Olet kuitenkin ihan oikeassa siinä, että kenttäsuunnittelu on todella puutteellinen. Suurehko koko ei sinänsä ole haitaksi vaan huoneiden yksitoikkoisuus, suoraviivaisuus ja mielikuvituksettomuus. Olisin myös odottanut, että viholliset olisivat ainakin pääosin linnassa sellaisia, joita ei ole lainkaan muissa kentissä. Lisäksi Draculan linnassa ei tietääkseni ole koskaan ollut kaksivaiheista porrastusta linnan huipulle, eikä sellaista olisi pitänyt olla nytkään.

Draculan kykyihin liittyen tuli mieleeni, että hänhän ei Dracula's Cursessäkään ampunut tulipalloja viitastaan, ja ne pelit, joissa hän on käyttänyt tätä tekniikkaa, sijoittuvat huomattavasti myöhempään aikaan kuin Curse of Darkness. Ehkäpä hän ei siis tuolloin vielä osannutkaan ampua tulipalloja vaan kehitteli tämän tekniikan vasta joskus Belmont's Revengen jälkeen. Eli jos teoriani pitää paikkansa, olen valmis ottamaan sanani takaisin tulipalloiskun puuttumista koskien.

[Andy]

Nyt kun sain televisioni takaisin olen voinut jälleen tähänkin peliin uppoutua. En muistanutkaan kuinka paljon pelistä pidin. Alussa ainakin oli mukavaa murjoa vihollisia tieltään. Pidemmänpäällehän tuo valitettavasti  alkaa vähän puuduttaa, mutta onneksi tallennuspisteitä on usein, joten pelin voi lopettaa melkein koska vain.

Muistelin, että New Game+ vaihtoehto, mutta eipä tuota sitten näköjään ollutkaan. No, mikäs tässä alusta pelatessa. Lieköhän HDvania tämänkaltainen, vai tuleekohan siitä aivan toisenlainen. Tiedä häntä.

[Graham]

Huhhuh! Nyt on sellainen rupeama Curse of Darknessissa takana, että ei ole tosikaan. Sain tänään lopultakin pelattua tarinamoodin läpi niin, että jotakuinkin kaikki mahdollinen on koettu ja hankittu. Tässä on tarkka listaus siitä, mitä olen onnistunut Hectorilla saavuttamaan:

 -Tarinamoodi läpäisty
 -Kaikki 70 asetta taottu
 -Kaikki 21 kypärää taottu
 -Kaikki 26 panssaria taottu
 -Kaikista alueista tutkittu 100 %
 -Tower of Eternity sekä Tower of Evermore läpäisty
 -Jokainen vihollinen kerätty vihollistietoihin
 -Jokaiselta vihollistyypiltä varastettu tavara (myös Crazy Armorilta)
 -Jokaista Innocent Devil -tyyppiä hankittu ainakin yksi ja kehitetty johonkin lopulliseen muotoon (myös Pumpkin)
 -Jokaisella istuimella istuttu
 -Boss Rush läpäisty
 -Taso: 86
 -Virallinen peliaika: 78:12:13

Ai niin, ja tosiaan – vaikeustaso: Crazy!
Oli kyllä nimensä mukaisesti hullun hommaa, jos minulta kysytään, mutta minulla oli pakonomainen tarve kerran hankkia kaikki pelin tarjoamat "kerättävät" asiat. Toiste en siihen enää ryhdy, se on varmaa. Onko kukaan muu onnistunut hankkimaan noita (tai edes suurinta osaa niistä)?

[Q]

Melkoinen saavutus! Tuli mieleen että noita voisi kerätä vaikka sivustollekin vanhojen pelilehtien tapaan. Itselläni meinasi palaa hermot jo ensimmäisellä pelikerralla viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin että Hector liikkuu kärrynpyöriä tehden nopeampaa kuin juosten.

[Graham]

Kas niin, sain vihdoin ja viimein pelattua läpi myös Trevor-moodin. Täytyy sanoa, että ruoskalla viuhtominen taas pitkästä aikaa oli ihan piristävää vaihtelua Hector'n taistelutyyliin nähden, vaikka erilaisia iskuvaihtoehtoja onkin vähemmän. Minusta on sääli, että tälläkään kertaa vaihtoehtohahmolla pelaamiseen ei ollut tehty minkäänlaista tarinaa, vaikka tarinamoodin pelaaminen Trevorin näkökulmastahan olisi ollut täysin toteutettavissa. Olen myös pettynyt siihen, että pelaaja ei missään vaiheessa lopulta saa sitä hienoa laserruoskaa, joka Trevorilla on tarinamoodissa. No, pomotaistelut olivat onneksi mannaa verrattuna Hector'lla pelaamiseen, koska useimmat kaatuivat hetkessä. Trevor on alusta pitäen todella vahva. Näemmeköhän häntä enää tulevissa Castlevania-julkaisuissa?

[Graham]

Tulee taas tuplapostaus, enkä ole edes ihan varma, onko tämä ihan oikea aihe viestilleni, joten jos pelisarjan musiikille on oma aiheensa, tämän saa toki siirtää. Tahdon nimittäin välttämättä vielä erikseen kehuskella Curse of Darknessin musiikkiantia.

Kun kuuntelin kaikki pelin varsinaiset taustamusiikkikappaleet (eli ne, jotka eivät soi välivideoiden aikana) peräkkäin, tulin väistämättä siihen tulokseen, että tällä kertaa Michiru Yamane on ylittänyt itsensä! Kappaleiden kirjo on hyvin vivahteikasta, toisin sanoen eri kappaleissa on käytetty hyvinkin vaihtelevia tyylejä, mutta siitä huolimatta lähes kaikissa niissä on jotain samaa; ne ovat hyvin melodisia ja kuulostavat siksi paljon enemmän perinteiseltä pelimusiikilta kuin vaikkapa CoD:in edeltäjässä, PS2:n Castlevaniassa. Tällainen pelimusiikki on juuri sellaista, jota itse kuuntelen mielelläni ihan sellaisenaankin, pelaamisen ulkopuolella. Esimerkiksi Abandoned Castle, Sarabande of Healing ja The Forest of Jigramunt ovat kaikki hyvin erilaisia kappaleita mutta silti pidän todella paljon niistä kaikista. Lisäksi ikään kuin kirsikkana kakun päällä on vieläpä Castlevanioille poikkeuksellisesti hyvältä kuulostava viimeisen pomotaistelun taustamusiikkikappale: A Toccata into Blood Soaked Darkness. Siinä on kappale, joka sopii taisteluun Draculaa vastaan kuin ruoska Belmontin käteen. Vaikka mukana onkin pari myös ei-niin-hyvää kappaletta mukana, kokonaisuutta kun katsoo – tai oikeammin kuuntelee – olen nyttemmin sitä mieltä, että Curse of Darknessin musiikki ylittää jopa Dawn of Sorrow'n – ja hämmästyttävää kyllä, jopa Belmont's Revengen! Curse of Darkness on musiikillisesti ehdottomasti ykkönen.

[Rod]

CoD:n soundtrack on kieltämättä hyvä, mutta ei kokonaisuudessa aivan pärjää Lamentille. Tuo A Toccata into Blood Soaked Darkness on myös oma suosikki (ei pelkästään sillä, että onkin remix SoTN biisistä The Final Toccata). Lopputeema True To Your Dreams on myös hieno biisi lauluineen. Suosittelen hankkimaan tuon CoD:n virallisen soundtrackin, niin pääsee kuuntelemaan muutaman bonaribisiin.

[Graham]

Ja sitten Dracula X Chronicles -inkarnaatio, joka kierrättää CoD:n asusteen ja liimaa päälle pärstävärkin joka muistuttaa hämäävästi Koji Igarashia.

Vaikka luin viestin ensimmäistä kertaa aikoja sitten, tulin vasta nyt kiinnittäneeksi huomiota tuohon mainintaan. Tarkistin asian viime kuussa hankkimani Dracula X Chronicles -pelin kansikuvasta, ja toden totta: kannessa olevan harmaaihoisen miehen pärstä – joka oletettavasti esittänee Draculaa – muistuttaa hämmästyttävän paljon Koji Igarashia.    Lieneeköhän tuo sattumaa...

[Demong]

Parasta CoD:ssa on omasta mielestä tietenki Trevor Belmontin ilmestyminen, oli kyl hieno hetki