Advancen Castlevaniat

[Andy]

Muistaakseni HoDia ei huudettu huutiksessa. itseäni ei juuri likuta, ostin juuri Double Packin.

[A-Yty]

http://bdnokia.blogspot.com/2008/03/nok ... -aria.html

Tuolta saa Aria of Sorrow'n mobiiliversion. En odottelisi mitään kamalan laadukasta.

[Q]

Onkos noille mitään emulaattoria olemassa?

[venzetti]

Kännykkä Aria testattu ja ihan laadukas oli. Ainakin minulla tosin aikamoisen takkuava ruudunpäivitys, eli vähän niinkun frameskippiä liikaa. Ja ohjaus toki kännyllä aika kankeaa. Pelattavuudeltaan se originaali Cassu toimi kännykällä paremmin. Joissain paikoissa ei ollut vihollisia yhtä paljon, esim. aluntienoilla vedestä eivät mermanit pomppineet. Muuten vaikutti olevan aika yksyhteen käännös GBA:n pelistä. Valikot ja tallennukset ym. ym. kaikki näytti löytyvän.

[Pallokala]

Aria of Sorrow oli kyllä parhautta. Musiikki oli hyvää, erityisesti Castle Corridor. Hahmotkin oli hyviä (Soma<3 XD).

Circle of the Moon oli myös hyvä mutta kenttäsuunnittelu oli aika tylsää ja pelattavuus oli ihan ok. Tuosta juoksemisesta olen kyllä samaa mieltä Lumienkelin kanssa.

Juu latasin ton kännykkä-Aria of Sorrowin. Ihan hyvältä on vaikuttanu. Tosin en tiedä mistä backdashataan

[A-Yty]

Myös meikäläisen suosikki. Dawn on ihan ok, mutta ei yllä Arian tasolle.

Tervetuloa foorumeille muuten.

[Andy La Roque]

Tuossa parisen viikkoa sitten vedin CotM:n läpi ja täytynee sanoa, että sangen tyydyttävä pelikokemus oli ja  selvästi haastavin pelaamistani ''Metroidvanioista.'' Täytyy jossain vaiheessa hankkia tuo Double pack GBA:lle, kun emulaattorilla ei jaksa oikeen HoD:ia ja AoS:ia vääntää :/
  CotM:ssa on muuten yksi hauskimmista glitcheistä koskaan, jonka kaikki täälä varmaan jo tietävätkin, mutta siis meinaan sitä temppua, jolla saa kaikki DSS-kortit käyttöönsä vaikka omistaisi vaan 2 korttia. Jättiluu kaataa alkupään bossit sangen nopeasti 

[Q]

Juu latasin ton kännykkä-Aria of Sorrowin. Ihan hyvältä on vaikuttanu. Tosin en tiedä mistä backdashataan

Samaa ihmettelin. Slaidaukseen annettiin selkeät ohjeet, mutta en ihmettelisi jos däshäys olisi unohtunut kokonaan tekijöiltä. Väänsin tästä mobiilikäännöksestä arvionkin, joka on osa parin viikon sisällä julkaistavaa 5-vuotismegapäivitystä.

[A-Yty]

Hei, te jotka HoD:in ja AoS:in ostitte uutena: tuliko kummankin mukana oma kirottu julisteensa? Noita kun ei mainita juuri koskaan huutokohteiden kuvauksissa, vaikka CIB:iksi väittävät.

[venzetti]

Hei, te jotka HoD:in ja AoS:in ostitte uutena: tuliko kummankin mukana oma kirottu julisteensa? Noita kun ei mainita juuri koskaan huutokohteiden kuvauksissa, vaikka CIB:iksi väittävät.

Sorrowissa tuli sellainen pieni surkea. Harmonysta ei tietoa.

[Rod]

Kummankin mukana tuli pieni juliste.

[Graham]

Minä arvostan Game Boy Advancen Castlevanioita paljon - ainakin kahta niistä. Castlevania: Harmony of Dissonance on minustakin koko sarjan heikoin lenkki, mutta Castlevania ja Castlevania: Aria of Sorrow ovat sitä vastoin todella laadukkaita toiminta-tasohyppelypelejä GBA:lle, ja pidän molemmista todella paljon. Siksi teenkin vertailua nyt vain näiden välillä.

Castlevanian tarina ei omaperäisyydellään häikäise, sillä kyseessähän on varsin perinteinen "Dracula herätetään henkiin, ja vampyyrinmetsästäjän tehtävä on lyödä hänet" -asetelma. Kun aikoinani hankin pelin, minua ei häirinnyt lainkaan se, ettei kyseinen vampyyrinmetsästäjä ole Belmont-suvun edustaja, mutta nyt jälkeenpäin, ymmärrettyäni Belmontien roolin ja merkityksen Castlevania-sarjassa, en pidä siitä, että ruoskaa käyttää joku muu kuin Belmont. Dialogit ja erityisesti Hugh Baldwinin rooli tuovat onneksi vähän lisämaustetta tarinaan, mutta mikään mullistava se ei silti ole. Aria of Sorrow'ssa sen sijaan on mielestäni kaikista pelaamistani Castlevania-peleistä paras tarina, sillä se on aivan uudenlainen ja todella yllätyksekäs. Hahmojen välistä dialogia on paljon, ja minusta se on hyvin luonnollisen oloista. Pisteet siis AoS:lle siitä.

Castlevaniassa pääasia eli toiminta on kuitenkin mielestäni toteutettu oikein hyvin. Hahmolla liikkuminen on joustavaa, ja ruoskaan pyörittäminen tavallisen lyönnin jälkeen on kätevä ominaisuus. Pelin varsinainen suolahan on kuitenkin DSS-järjestelmä, jossa kahdella eri tyyppisellä kortilla saa jonkin maagisen ominaisuuden käyttöönsä, ja kun kerättäviä kortteja on kumpaakin tyyppiä yhteensä kymmenen, se tarkoittaa, että peli sisältää kaikkiaan peräti sata erilaista yhdistelmää, eli valinnanvaraa piisaa. Olen tosin sitä mieltä, että joidenkin korttien hankikiminen olisi voitu tehdä vähän helpommaksi, mutta kun ne kerran on hankkinut, niitä voi hyvällä mielin käyttää koko loppupelin ajan. Aria of Sorrow'ssa on puolestaan tämä sielusysteemi, joka myös on monipuolinen, ja erilaisia sielujahan pelissä on reilusti yli sata, jotka yksinään antavat jonkin kyvyn. Minustakin kolmen sielun järjestelmä toimii erinomaisesti, ja auttaa monissa sellaisissakin tilanteissa, joissa niiden käyttö ei ole välttämätöntä etenemisen kannalta. Tosin mielestäni monet sielut ovat varsin hyödyttömiä ja korkeintaan mielenkiintoisia, joskin tämä sama pätee valitettavasti myös Castlevanian korttikykyihin. Joka tapauksessa sieluista on AoS:ssa paljon apua, eikä niiden saantikaan ole liian hankalasti toteutettu. Ensimmäisellä pelikerralla vihollisten tappaminen miekoilla ja kirveillä tuntui aluksi hieman oudolta, mutta oli silti mukavaa vaihtelua perinteisen ruoskan sijaan. Soma tosin kulkee minusta liian hitaasti; Nathan pystyy Castlevaniassa sekä kävelemään että juoksemaan, mutta Somalla on vain yksi vauhti, joka on selkeästi hitaampaa kuin Nathanin juoksu.

Monet täällä ovat kehuneet Aria of Sorrow'ta graafisesti GBA-Castlevanioiden parhaaksi, enkä suoranaisesti kiistäkään sitä; AoS:n grafiikka on todella kaunista ja yksityiskohtaista, ja erityisesti Soman liikkuvuuteen kiinnitin huomiota heti ensimmäisellä kerralla. Siltikin, en allekirjoita sitä väitettä, että Castlevania olisi graafisesti trilogian heikkotasoisin. Minusta nimittäin myös siinä grafiikka on erittäin hyvää, ja ainoa varsinainen puute, jonka siitä keksin, on Nathanin juoksu, josta Linnavaanijoiden sivustollakin jossain huomautettiin. Se siis voisi tosiaan olla paremmin animoitu, mutta mitä tulee Nathanin muuhun liikkuvuuteen, vihollisten animointiin ja taustakuviin, ovat ne Castlevaniassakin minusta erinomaista laatua. Erityisesti taustohin kiinnitin aikoinani huomiota, miten komeita ja mahtipontisia ne välillä ovat. Lähes kaikissa Internetiin kirjoitetuissa arvosteluissa pelistä olen myös huomannut, että grafiikkaa moititaan liian tummasävyiseksi. Tavallisella Game Boy Advancella näin ehkä onkin (tosin ei se minua koskaan häirinnyt), mutta SP:llä pelatessa ruudulta saa erinomaisesti aina selvää, Nintendo DS:stä puhumattakaan. Sitä paitsi tummaa grafiikan minusta pitää ollakin, kun on Castlevania-pelistä kyse. Harmony of Dissonancen kaltainen pastelliväritys näyttää vain naurettavalta. AoS puolestaan vaikuttaisi tasapainoilevan näiden kahden tyylin välimaastossa, mikä ei sekään ole ihan huono ratkaisu. Tietyt viholliset näyttävät ehkä hieman paremmalta AoS:ssa, mutta kokonaisuutta katsoen en sanoisi kummankaan grafiikkaa toista paremmaksi.

Myös äänipuolella voittajaa on hankala sanoa. Olin aiemmin sitä mieltä, että Aria of Sorrow'ssa on ehdottomasti pelin paras musiikkivalikoima, mutta sittemmin olen huomannut, ettei se nyt niin loistavaa oikeastaan olekaan. Hyviä ja jopa erinomaisia kappaleita löytyy, mutta niin löytyy myös sellaisia, jotka ovat aika tylsiä tai jopa suorastaan ärsyttäviä. Castlevaniassa normaaleja taustamusiikkeja on selkeästi vähemmän, mutta niiden laatu on tasaisempaa. Kahdeksasta kappaleesta vain yksi on tylsä ja kaikki muut taas ihan hyviä. Pomotaisteluiden musiikkikappaleet pieksevät Aria of Sorrow'n vastaavat mennen tullen. AoS saa kuitenkin plussaa pelihahmojen ääniefekteistä, jotka sisältävät Soman huudahdusten lisäksi myös ihan oikeita japaninkielisiä sanoja.

Vaikeustasoltaan Castlevania on selvästi vaikeampi kuin Aria of Sorrow. Sanoisin, että Castlevania onkin hieman liian vaikea, kun taas AoS hieman liian helppo - paitsi aivan pelin lopussa. Castlevaniassa pelin vaikeustaso on kuitenkin edukseen erityisesti pomotaisteluissa, joiden minusta pitääkin olla riittävän haastavia, tai muuten niiden voittaminen ei tuota niin suurta tyydytystä. Kummassakaan pelissä vaikeustaso ei ole mielestäni mitenkään häiritsevä tai pelaamista hidastava tekijä vaan suunnillen ihan kohdallaan. Castlevaniassa voi ainakin hyvällä omalla tunnolla lahdata jokaisen vastaantulevan vihollisen vaikka useampaankin kertaan ja nostaa siten hahmon tasoa ilman, että tarvitsee pelätä liian korkealle nostamista.

Lopuksi vielä muutamia huomioita. Kenttäsuunnittelu on Aria of Sorrow'ssa parempi; tallennuspisteitä on siinä enemmän, ja minua häiritsee se, ettei Castlevaniassa lopputaistelua käydä perinteisesti linnan huipulla vaan keskiosassa. Castlevanian neljä erilaista lisämoodia lisäävät onneksi uudelleenpeluuarvoa, mutta muuten AoS:ssa on paremmat ekstrat: hard mode, mahdollisuus pelata Julius Belmontilla, "boss rush" -minipeli sekä valikko, jossa voi kuunnella pelin musiikkia. Minun on edelleenkin vaikea hyväksyä sitä, ettei Castlevaniassa voi pelata millään toisella hahmolla, vaikka päävalikossa on erikseen näkyvillä Nathanin kuva ja sen alapuolella hänen nimensä. AoS:ssa on myös enemmän ongelmanratkaisua, mikä on luonnollisesti hyvä juttu. Sen sijaan se ei ole hyvä juttu, että AoS:ssa MP-palkin väri vaihdettiin aiemmasta sinisestä vihreäksi.

Siitä asti kun pelasin Aria of Sorrow'n läpi ja kokeilin kaikkia pelin ominaisuuksia, olin sitä mieltä, että se on selkeästi paras kaikista Game Boy Advancen Castlevanioista. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut arvottaa Castlevaniaa uudella tavalla, ja minun on nyttemmin mahdotonta sanoa, kumpi noista kahdesta on lopulta parempi. Kummassakin on puolensa, ja jos molemmista otettaisiin hyvät ominaisuudet, saataisiin varmasti lähes täydellinen Castlevania-peli. Joka tapauksessa kumpikin on erittäin hyvä sellaisenaankin ja mielestäni Castlevanioiden aatelia.

Miksihän muuten kaikki täällä käyttävät ensimmäisestä GBA:n Castlevaniasta nimitystä "Circle of the Moon"? Ainakaan minulla ei pelin kotelossa, ohjekirjassa, pelikasetissa sen paremmin kuin pelin otsikkoruudussakaan lue sanoja "Circle of the Moon" vaan pelkästään nimi "Castlevania".

[Q]

Kiintoisaa pohdintaa jälleen kerran.

Miksihän muuten kaikki täällä käyttävät ensimmäisestä GBA:n Castlevaniasta nimitystä "Circle of the Moon"? Ainakaan minulla ei pelin kotelossa, ohjekirjassa, pelikasetissa sen paremmin kuin pelin otsikkoruudussakaan lue sanoja "Circle of the Moon" vaan pelkästään nimi "Castlevania".

Ohjekirjan sisäsivulta tuo nimike itse asiassa löytyy. Kyse on Konami of Europen päätöksistä, joita ei voi järjellä selittää. Alanimikehän pudotettiin pois myös Lament of Innocencesta. Kenties haluttiin löytää uutta yleisöä "ytimekkäämmällä" nimellä.

[A-Yty]

Sama lukee minunkin pelilaatikossani. "Circle of the Moon" -nimeä käytetään siitä yksinkertaisesta syystä että Euroopan Konami on käsittämättömästä syystä on harrastanut tuon Castlevania -nimen käyttöä useampaan kertaan (aina kun kyseessä on ollut ensimmäinen sarjan peli konsolille). Jos sanottaiisin vaikka "pelasin GBA:n Castlevaniaa", luonnollinen kysymys olisi: "mitä niistä?". Eli kyseessä on ihan vain selkeyden säilyttäminen.

Erinomaista pohdintaa. Retrospektiossa CotM:in päähenkilöt on hyvä ymmärtää "eri universumi" -ajattelutavalla. Jostain muistan lukeneeni ettei CotM:in koskaan ollut tarkoituskaan kuulua kaanoniin, joka selittäisikin hyvin miksei Belmonteista puhuta sanallakaan.

[Graham]

Siis, mikäli ymmärsin oikein, GBA:n (ensimmäisellä) Castlevanialla on tuo lisänimi "Circle of the Moon" käytössä jossain muualla päin maailmaa. Onko se mahdollisesti Amerikassa julkaistu tällä lisänimellä?

Kenties haluttiin löytää uutta yleisöä "ytimekkäämmällä" nimellä.

Voi hyvinkin olla, ja ainakin minuun se tehosi. Ei sillä, etten olisi Castlevania-pelejä aiemmin pelannut, mutta kun aikoinani mietin tarkasti, minkä uuden pelin ostaisin Game Boy Advancelleni vaivalla säästämilläni rahoilla, jäi lopullisiksi vaihtoehdoiksi kaksi eri Castlevania-peliä, joiden väliltä jouduin ankarasti pohtimaan, kumman valitsisin. Toinen vaikutti perinteiseltä Castlevanialta, ja koska siinä oli tuttu logo ja nimenä pelkkä "Castlevania", arvelin sen olevan tehty ensin. Toisessa oli paljon hienompi kotelokuva ja lisänimi, joiden takia olisin halunnut ostaa mieluummin sen. Tuo lisänimi oli "Harmony of Dissonance". Valitsin kuitenkin pelkän "Castlevanian" vain siksi, että ajattelin sen olevan tehty ensin (kuten se onkin) ja myös mahdollisesti kronologisesti Harmony of Dissonancea edeltävä osa (mitä se ei ole). Näin jälkeenpäin tarkastellen tein viisaamman valinnan kuin arvelinkaan, koska kyseessä on selvästi parempi peli kuin HoD, ja jos olisin ostanut HoD:in ensin, en luultavasti olisi viitsinyt enää hankkiakaan aiempaa Castlevaniaa todettuani miten kehnon pelin tulin hankkineeksi. Ainakaan Castlevaniaa ei olisi enää myyty pelikaupoissa siinä vaiheessa, kun kiinnostukseni sitä kohtaan olisi taas herännyt. Tein siis aivan oikean päätöksen ja yksinomaan nimen perusteella. Jos silläkin olisi ollut lisänimi, olisin erittäin todennäköisesti valinnut Harmony of Dissonancen.