Minkälaisiin pelihahmoihin samaistutte?

[Rachel]

Olisi mielenkiintoista kuulla mihin pelihahmoihin olette samaistuneet ja miksi?

Minä olen samaistunut kahteen pelihahmoon erityisen hyvin ja niistä on tietysti tullut suosikkihahmojani; Chun Li ja Jill. Pelatessa en kyllä pärjännyt Chun Lilla kovin hyvin joten pelasin aika paljon muillakin hahmoilla, mutta mikään pelihahmo ei ole ollut minulle yhtä merkittävä eikä varmasti tule olemaankaan. Ja uudemmissa peleissä pärjäänkin jo Chun Lilla ihan mukavasti. Ja jotka ovat Capcomin peleissä. x3 En oikein osaa tarkemmin selittää miksi juuri nämä hahmot ovat sellaisia joihin samaistun helposti, mutta eiköhän tässä jo ollutkin tarpeeksi.

[Q]

Harvoin samastun mihinkään pelihahmoon, kun useimmissa peleissä joko hahmot eivät ole tarpeeksi syvällisiä tai sitten liian täydellisiä tuntuakseen inhimillisiltä. Silent Hill -pelien antisankareihin on tässä mielessä helppo samaistua.

[Lumienkeli]

Tämä on hyvä topic Joannana on jännittävää kun tehtävät ovat mielenkiintoisia ja pitää välillä hiippailla ja välillä joutuu tiukan toiminnan eteen. PD:ssä myös jatkuvasti kommentoin pelin tapahtumia ääneen, esim. "roger that" kun saa komennon radion kautta Ja ihmisiä ammuttaessa jotain kommentteja...

Jill Valentine Resident Evilistä oli myös minun roolimalli pienempänä, kuten myös Lara Croft ja Resident Evil 2:n Ada Wongista pidin kovasti. Joanna Dark on muuten PD:ssä melko "unattractive" joten hahmoon on helpompi samaistua kuin johonkin isotissiseen bimboon. Ja Larahan ei ole tällainen, vaan atleettinen, rohkea brittileidi X)

Olen samaistunut joihinkin mieshahmoihin, sanotaan nyt vaikka Phoenix Wright ainakin. Kyllähän niitä muitakin on. Silent Hill 4:n pääsankariin oli myös eniten kontaktia, johtuen varmaan siitä että pääsi seikkailemaan hänen asunnossaan hahmon silmistä.

[Kultamuna Classic]

Minä samaistun Resident Evilin hahmoihin kauttaaltaan, sillä minullakin on tarve päästä äkkiä helvettihin sieltä kaupungista yms.

[A-Yty]

En tiedä olenko koskaan kokenut samaistuneeni kehenkään, mutta itseäni lähinnä ovat kai olleet Silent Hillin kahden ensimmäisen osan päähenkilöt Harry ja James sekä Guybrush Monkey Islandista. 

Minä samaistun Resident Evilin hahmoihin kauttaaltaan, sillä minullakin on tarve päästä äkkiä helvettihin sieltä kaupungista yms.

Haluat äkkiä helvettiin Helsingistä? 

[Christophe]

Maagiset hetket tuli koettua liitukaudella Vectrexin Berzerk-pelissä. Tämä on juuri se samainen peli, jonka kolikkopeliversio jäi videohistoriaan siitä, että aiheutti ensi kertaa pelaajan kuoleman sydänhalvaukseen. Syyt eivät olleet aivan yksiselitteiset tuossa kuolintapauksessa, mutta eiväthän ne koskaan ole, ellei sitten jää katujyrän alle tahalteen.

Huutelimme peliä pelatessamme -Missä minä olen? Pelihahmo nimittäin reinkarnoitui milloin mihinkin osaa ruutua. Ukilla ei koskaan ollut liian kiire vastata -Keittiössä! (Jossa peliä pelasimme). Tuohon aikaan ohjastettava hahmo oli pelkkä tikku-ukko ja oli aika harvinaista, jos hahmoilla oli edes nimi. Tuhoutumattoman pääpahiksen nimi tuossa pelissä oli kuitenkin Evil Otto ja se herätti suurta hilpeyttä, kun ukki oli saman niminen (ei evil). Pahat robotit sädettivät oman ukon hetkessä, ellei onnistunut juoksemaan päin sähköaitaa. Tulevaisuuden Helsinki?

Sen mikä grafiikassa hävittiin korvattiin mielikuvituksen voimalla ja jokainen joskus lapsuuden viettänyt tietää, miten tikkugrafiikka vain siivittää hengen lentoa. Sitten kun peleissä lopullisesti siirrytään valmiiksi pureskeltuun elokuvagrafiikkaan, niin videopelit menettävät suuren osan viehätystään. Vaikka saisit nykypelissä hahmolle skannattua oman pärstän, niin se ei silti vastaa sitä mielikuvitusmaailmaa, jossa ennen elimme. Seuraavan kerran pulssi otti ylikierroksia kuusnelkun nimettömän Infiltrator-soluttautujan kengissä. Jos vihollisen uniformu ja väärennetty passi ei kelvannutkaan, niin seurasi harmia.

Visuaalista samaistumista seurasi jollain tasolla Sega Saturnin Fighters Megamix-pelin pelailusta. Kagehan teki näyttävän paluun vielä VF neloseen. Sho Kosugi ja ninjufilmit olivat jotain hienoa silloin joskus. Kuolonpelkoa on koettu myös F-16 Fighting Falconin ohjaimissa. Samaten myös häpeää, kun vahingossa pommitti siviilikohteita.

[Rachel]

Silent Hillin hahmot ovat kyllä hyviä taas sen uskottavan käyttäytymisen takia. Minä ainakin pidän kauhupeleissä juuri siitä että hahmojakin pelottaa ja he ovat huolissaan tilanteesta. Silloin se tehoaa itseenkin paremmin. Varmaan olisin samaistunut Harry Masoniin jos olisin mies.

[Lumienkeli]

Gamecuben Eternal Darknessissa on niitä jänniä psyko-efektejä, pelasinpa sitä olohuoneessa ja isä istui siihen viereen sohvalle ja yhtäkkiä ruutuun tuli volume-palkki ja se palkki alkoi mennä alaspäin niin huusin heti isälle että "mitä sä teet!", ja tajusinkin sitten että pelihän se vain kiusaa Luulin siis että hän pisti kaukosäätimellä ääntä pois.

[ParasiteX]

Olen samaistunut Yoshimitsuun(mikä näkyy jo avasta).
Kyseistä hahmoa ei esiinny muissa peleissä, kuin tekkeneissä. Näillä näkymin Yoshimitsu on keskeneräinen ja huomiota vaille oleva hahmo. Jos voisin, niin päivittäisin hahmon persoonallisuuden ja tekisin sille oman pelin.
Yoshimitsu on yksi kaikkien aikojen omituisimpia hahmoja - itse idea avaruudesta tippuneesta ninjasta on kuin psykoottisesta unesta revitty.

Miksi siis juuri Yoshimitsu? Kenties kertoo jotain omastakin persoonallisuudestani.
Jos analysoimme hahmoa, niin havaitsemme hänen käyttävän aseenaan miekkaa ja ruumistaan. Miekka on jalo ase siinä mielessä, että se antaa vastustajalle mahdollisuuden. Nykypäivän aseet ovat surkeita koska sotarintamalla 5v lapsikin voi tappaa sinut tuurilla. Miekka on ase jolla taistelusta selviää vain parempi. Siispä rehellisyys on yksi asia jota kunnioitan.

...kertoo jo jotain aatteistani.

[Castlemaniac]

Itse en mitenkään samaistu hahmoihin, mutta jos tässä johonkin pitäisi alkaa samaistumaan niin kai se menee tuonne Belmont klaanin äijiin. Ne ovat niin tosi äijiä kun ruoskalla huitovat linnassa hirviöiden ja Draculan perässä, suosikki Belmonttini ovat Simon, Trevor, Richter, Julius. Myös Street Fighter pelien Ryu ja Ken ovat äijiä, kovia tappelijoita ja heillä on hyvä kenttä musiikki molemmilla, muuta en osaa sanoa.