Castlevania: Symphony of the Night

[Graham]

Hämmästyksekseni en löytänyt foorumilta yhtään viestiketjua, joka käsittelisi yksinomaan tätä peliä ja sen sisältöä yleisesti, vaikka pari sen julkaisuformaatteja koskevaa ketjua löytyykin. Siksi katsoin tarpeelliseksi perustaa myös tälle pelille oman ketjun, jossa keskustelu voisi keskittyä pääasiallisesti pelin sisältöön ja ihmisten kokemuksiin siitä. Jos ylläpito näkee parhaaksi yhdistää tämän johonkin vanhaan viestiketjuun, olkoon niin.

Joka tapauksessa pääsin lopultakin aloittamaan legendaarisen Castlevania: Symphony of the Night -pelin, ja vaikka en ole vielä päässyt toista tallennushuonetta pidemmälle, yllätyksiä on ropissut kunnolla. Tiesin, että Alucardilla olisi olennainen osa pelin tarinassa, mutta en osannut uneksiakaan, että hän olisi tässä pelissä pelattava hahmo! Kun kyseessä on sentään Rondo of Bloodin jatko-osa, luulin, että pelihahmona olisi luonnollisesti Richter Belmont. Peli alkoikin erikoisesti viimeisen taistelun uusintaversiolla, mutta vaikuttaa siltä, ettei Richterillä pelatakaan tässä pelissä sen enempää (ellei mukana sitten ole erikseen jonkinlaista erillistä "Richter-moodia").

Richterin poissaolo ei kuitenkaan haittaa tippaakaan, kun kerran pelihahmona on itse Alucard, joka liikkuu ja toimii jokseenkin samalla tavoin kuin Dawn of Sorrow'ssa. Itse asiassa hänen sprite-kuvansakin on täysin saman näköinen, joten ilmeisesti Dawn of Sorrow'ssa käytetty sprite onkin alkujaan peräisin tästä pelistä. Olen sen verran alkuvaiheessa, että hänen kykynsä ovat vielä varsin olemattomat, ja kun Kuolemakin riisti häneltä kaikki varusteet, hänestä tuli kovin heikko, mutta luulen, että tästä tulee vielä ainutlaatuinen kokemus. En totisesti osannut odottaa, että pääsisin vielä kerran pelaamaan "hyödyllisellä", pitkätukkaisella Alucardilla. Ohjekirjan mukaan hän saisi jossain vaiheessa kyvyn muuttua lepakon lisäksi myös suden ja – erikoista kyllä – sumun muotoon, joten ainakin hänelle on odotettavissa enemmän erikoiskykyjä kuin mitä DoS:ssa tai Dracula's Cursessä.

Vaikka ehdinkin pelata Symphony of the Nightia alle tunnin, huomasin, että se näyttää graafisesti kehittyneemmältä kuin yksikään toinen "Metroidvania". Eron animaation sulavuudessa huomaa selvästi, tosin niin myös sen, että vanhoja sprite-kuvia on käytetty useammasta eri pelistä, mikä pistää silmään vähän ikävästi. Sitäkään en osannut odottaa, että pelin dialogi on ääninäyteltyä, vaikka olisi varmaankin pitänyt, kun kerran Rondo of Bloodissakin oli.

Tässä ensiajatukseni pelistä. Kirjoitan lisää sitten, kun tarvetta tulee (eli luultavasti kun olen läpäissyt pelin).


//EDIT: Voi sensuroitu siunaus sentään! Tästä pelistä ei todellakaan yllätyksiä puutu.

Luulin jo päässeeni pelin läpi, ja tavallaan pääsinkin, kun menin Alucardilla linnan ylimpään torniin, kun melkein koko linna oli tutkittu. Jouduin taisteluun Richteriä vastaan, ja voitettuani hänet tulikin viimeisen dialogin vuoro. Linna sortui, ja Alucard jäi yksin katsomaan sitä ja mutisi jotain itsekseen, ja sitten tulivat lopputekstit. Koko loppu vaikutti sen verran hätäiseltä, että päättelin saman tien, että tässäkin täyty olla useita eri loppuja muiden "Metroidvanioiden" tyyliin, varsinkin kun en ollut edes päässyt tutkimaan kartalla näkyviä linnan huipun alueita - ja oikeassa olin. Kokeilin uudestaan, ja tällä kertaa menin linnan keskiöön, jossa jouduin taisteluun Maria Renardia vastaan. Kun voitin, Maria antoi Alucardille jonkinlaiset pyhät lasit. Arvelin, että niitä pitäisi käyttää taistelussa Richteriä vastaan, mutta päätin silti ensin kokeilla olla käyttämättä niitä, minkä seurauksena peli päättyi taas samalla tavoin kuin aiemmin, paitsi että myös Maria pelastautui pois linnasta ja puhui lopussa Alucardin kanssa.

Kaikki tämä muistutti niin vahvasti Harmony of Dissonancesta, että olin varma, että mukana on vielä kolmaskin loppu, joka tulee, kun käyttää Richter-taistelussa Marian antamia laseja. Siksi menin linnan huipulle vielä kerran ja tällä kertaa laitoin Alucardille ne lasit. Yllättäen Richterin yläpuolella näkyi kieppuvan pieni pallo, joka oli varsin helppo tuhota. Sitten paljastui vihdoin syy Richterin outoon käytökseen: Shaftin haamu, joka oli ottanut hänet valtaansa. No, ei siinä mitään; päättelin hänen puheistaan, että nyt sitten tulee itse Dracula paikalle ja alkaa se todellinen viimeinen taisto, ja sitten nähdään paras loppu. Vaan eipä tullutkaan. Sen sijaan tapahtui jotain täysin odottamatonta: taivaasta laskeutui toinen linna, joka näyttää olevan täysi kopio ensimmäisestä, paitsi että roikkuu ylösalaisin. Alucard juoksi sinne, ja nyt näyttää siltä, että minun tutkittava vielä tämä uusikin linna läpikotaisin, että pääsen näkemään parhaan lopun. Ihmettelinkin, kun koko linna oli käytännössä tutkittu, mutta olin silti löytänyt vain kaksikymmentä kolmestakymmenestä reliikistä. Loput epäilemättä lojuvat toisessa linnassa. Tämä varmaan tarkoittaa sitä, että tutkittavia tiloja onkin Harmony of Dissonancen tyyliin 200 % perinteisen 100 prosentin sijaan.

No, ainakaan pelattava ei lopu ihan heti kesken.

[Q]

Aika mielenkiintoista, että pääsee pelaamaan SotN:ia vasta uudempien metroidvanioiden jälkeen. Epäilemättä sama tilanne on monella muullakin uudemmalla sarjan ystävällä. Jonkinlainen uutuudenviehätys ehkä puuttuu, mutta kyseessä on kuitenkin niin ehyt kokonaisuus, että peli iskee varmasti myöhempien metroidvanioiden jälkeenkin.

[Graham]

Iskee todellakin. Nyt ymmärrän, miksi monet pitävät Symphony of the Nightia kaikkien aikojen parhaana Castlevania-pelinä. Niin moni asia on siinä hiottu kohdalleen. Ohjattavuus, grafiikka, musiikki... Voisin antaa kaikille lähes täydet pisteet. Vaikeustaso ei ole päätä huimaava, mutta ainakin pelaaminen on hauskaa, kun ei tarvitse jatkuvasti huolehtia, että selviääkö varmasti hengissä seuraavalle tallennushuoneelle asti. Sitä paitsi Alucardilla on erilaisten aseiden, loitsujen ja muuntautumiskykyjensä ansiosta niin paljon eri tapoja selvitä vihollisista, että jatkuva vihollisten tuhoaminen ei ehdi missään vaiheessa käydä tylsäksi.

Ikävä kyllä edes Symphony of the Night ei ole silti täydellinen. Loppua kohden peli tuntuu hieman siltä kuin tekijäporukalla olisi loppunut kesken joko aika tai kiinnostus viimeistelyyn, sillä toisessa linnassa taustojen värikirjo on selvästi yksipuolisempaa, eikä erilaisia musiikkiteemojakaan ole kovin monta. Lisäksi lopputaistelu Draculaa vastaan on poikkeuksellisesti vain yksivaiheinen ja vieläpä aivan liian helppo. Siitä olisi pitänyt tehdä ehdottomasti haastavampi. Myös pelin taustatarinaa olisi voinut valottaa enemmän. Esimerkiksi se, miksi Alucard ylipäätään heräsi yhtäkkiä horroksestaan, jäi minulle yhä mysteeriksi.

Kuten arvelinkin, pelissä on myös tarinaton Richter-moodi sekä myös Maria-moodi, joissa pelimekaniikka on jokseenkin erilainen. Kumpikin moodi on selvästi vaikeusasteeltaan korkeampi mutta loppujen lopuksi myös aika tylsä, mikä johtuu enimmäkseen hahmojen kykyjen ja aseistuksen suppeudesta. Pelin suola onkin nimenomaan tarinamoodissa ja Alucard saa jatkuvasti kaikenlaista tavaraa ja joidenkin niistä tuomia uusia kykyjä, joilla tehdä vihollisista selvää ja joilla voi päästä vielä ennestään tutkimattomiin paikkoihin. Pienistä puutteistaan huolimatta kokonaisuus SotN:issa on todella hyvin tehty, ja uskallan sanoa, että kaikista kaksiulotteisista Castlevanioista se on ehdottomasti yksi parhaista.

[A-Yty]

Xbox 360:n omistajille tiedoksi, että SotN on tarjouksessa Live Arcadessa ensi tiistaihin saakka.
Edit: Gold-jäsenille näköjään vain.

[A-Yty]

Voi hyvinkin olla feikki, mutta SotN 2 listattu:

http://www.ezimba.com/work/140512C/ezimba135348004.jpg

[Lumienkeli]

Olispa hienoa jos se olisi totta, mutta sen on kuitenkin tehnyt joku Mercury Steam ja käyttää jotain hirveää 3d-grafiikkaa...

[Andy]

Tuon todistaa feikiksi se, että Nintendon listoilta löytyy Xenogears-nimike. Sillä todennäköisesti viitataan X-peliin, mutta Nintendo tai Monolith Soft eivät omista oikeuksia siihen nimeen. Näin ollen en usko, että kyseinen listä pitää puoliksikaan paikkaansa.

Mercury Steamista puheen ollen, mitenköhän heidän tulevan projektinsa käy. David Coxin mukaan MS ei enää Castlevanian parissa toimi, enkä usko Konamiltakaan enää mahdottomasti luottoa löytyvän, ottaen huomioon kuinka pahati Lords of Shadow 2 floppasi.

[Rod]

SotN saanut mukavasti huomiota listauksissa.

http://blog.us.playstation.com/2014/12/03/playstation-turns-20-our-all-time-favorite-psone-games

[Q]

Katsastin pelin mobiilikäännöksen: https://www.linnavaanijat.com/sotn/arvostelu-3/