Viimeisin Castlevania-pelikokemus

[Elmina]

Ja sitten pelattiin Dawn of Sorrow:kin läpi.

100% sieluja, karttaa, ja vihollisten item droppit kaikki. 

Mariahan sitäkin lähinnä pelasi, mutta minulle tämä pelikokemus tulee siitä että grinddasin niitä sieluja/item droppeja.    ...Oli muuten pari otusta jotka ei sitten MILLÄÄN meinannut sitä sielua/kamaa antaa... 

[Maria]

Dawn:n jälkeen Portrait of Ruin, jonka tarinasta en muistanutkaan paljon mitään. No, olipahan pelikokemus.

Tämän jälkeen pelasin vielä Ecclesiankin, tällä kertaa läpi asti kun aikoinaan jäin menemättä Draculaa vastaan, pääosin siksi että yritin niitä extra alueita pelata. Tällä kertaa viimeistelin sen luolan ja sain sitten kyläläisten tehtävät tehtyä loppuun. Dracu tappoi kerran mutta aseenvaihto auttoi.

DS:n Castlevaniat oli kyllä hyvää tavaraa. Voi kun noita tehtäisiin vielä.

[VTS]

Castlevania NES:illä läpi. Ensimmäistä kertaa eläessäni ihan konsolilla.

[P44vo]

Mun viimeisimmät ovat:
LoS kaikkien downloadien kera 2013.
Mirror of Fate 3DS:llä, ja kun meni hermo, niin viimeistelin XBLA-versuunilla. 2013
Castlevania III 3DS downloadina 2014, eli just nyt. En ole ikinä läpäissyt peliä, joten nyt on pakko!

P.S. Thank juu save statet! 

[Graham]

Palaan foorumille vielä kerran siinä toivossa, että saisin joitakin vastauksia liittyen Castlevania-peliin, jonka pelasin läpi kolme päivää sitten. Kyseessä on aivan ensimmäinen Castlevania NES:ille, jota pelasin viimeinkin ensimmäisen kerran.

En muista, milloin olisin aiemmin pettynyt Castlevania-peliin näin pahasti. Peli on suorastaan naurettavan lyhyt mutta silti naurettavan vaikea. No, vaikeusaste ei tullut yllätyksenä, mutta miksi ihmeessä pelissä on vain 6 aluetta?! Sharp X68000:n versiossa niitä on kahdeksan, kaikki samalla tavoin linnan sisällä. Itse alueetkaan eivät pahemmin loista pituudellaan. Koko pelin läpipelaamiseen ei mennyt kuin muutama hassu tunti, ja vähän helpommalla vaikeusasteella siihen olisi kulunut alle puolet siitä. Lisäksi grafiikka on rumaa, eikä musiikkikaan paria kappaletta lukuunottamatta oikein säväytä. Dracula varsinkin oli molemmissa hahmoissaan kerrassaan karmean näköinen. Ymmärrän, että kyseessä on vain NES-peli 8-bittisine väripaletteineen ja rajallisine äänineen, mutta niin on Dracula's Cursekin, ja se on kuitenkin ihan hyvä Castlevania-peli.

Tahtoisinkin tietää, mitä sellaista NES:in Castlevaniassa on, että sitä edelleen pidetään hyvänä pelinä. Miksi näin lyhyttä ja keskinkertaista peliä näytetään arvostavan niin laajasti? Sillä minä näen vain yksinkertaisen tasohyppelypelin, joka varmaankin aikoinaan oli ainutlaatuinen, mutta joka ei uudempien pelien joukossa ole lainkaan ikääntynyt hyvin.

[A-Yty]

Grafiikka on ajan mukaista eli karua, vaikka paremmankin näköistä kai siihen aikaan oli esillä (Vampire Killer tietty pesee CV:n grafiikassa satanolla). Mutta musiikki? No, makunsa kullakin, mutta kyllähän CV sisältää kokoonsa suhteutettuna varmasti sarjan tunnuksenomaisimpia ja parhaimpia biisejä.

Jos ei suhteuta peliä julkaisuajankohtaan, voisi sitä ajatella ehkä aikansa Demon's/Dark Soulsina. Peli on helvetin vaikea, mutta jokin sen armottomassa vaikeustasossa on viehättävää eikä se ole kohtuuton (kuollessa kuitenkin jatketaan edelliseltä ovelta ja Dracin kanssa taistelemista saa jatkaa niin kauan kuin on tarvis, koska uusi yritys alkaa viimeisiltä portailta).

CV:n tapauksessa mielestäni ajatonta on, että peli ei ole kuitenkaan lähes tai käytännössä täysin mahdoton (tuolta aikakaudelta löytyy nimittäin kyllä molempia). Muutaman tunnin intensiivisellä pelaamisella kokemus palkitaan ja fiilis on hyvä kun on oppinut ajoittamaan hypyt ja hyökkäykset. Kaikkea tätä ajatellen 6-8 tasoa on juuri oikea määrä tasoja, varsinkin kun tuo vaikeustaso nousee pitkin peliä erityisesti päihinottamisen viemien elinpalkkien määrän nousun takia.

Tähän mennessä on tullut parempia Klassikkovanioita, joista paras on SCVIV. Mutta kyllä CV on edelleen neljän parhaan joukossa yksinkertaisuutensa ja haasteensa takia. En tiedä oliko CV koskaan ainutlaatuinen, mutta lajityyppinsä edustajana salonkikelpoinen: laiterajoitustuksiensa puitteissa tehty tiivis suoraviivainen toimintapeli. Pelillä on Vanifaneille tietenkin erityisempi paikka kuin sunnuntaipelaajille tai nykysukupolven monimuotoisten pelien HC-harrastajille. Kaippa se on joillekin videopelinä vähän niin kuin Sieppari ruispellossa on kirjoille; alun perin sillä oli tietty ominaisuus, jolla nousta esiin, mutta ajan saatossa tuo yksi ominaisuus ei merkitse samaa kuin niille, jotka kokivat teoksen tuoreeltaan. Taitaa kokonaisuudessaankin olla olemassa aika vähän videopelejä ainakaan 8-bittisten kaudelta, jotka ovat kestäneet ajan hammasta erittäin hyvin.

P.S: Puhunen kaikkien puolesta toivoessani, että pysyt foorumilla ja kuvioissa jatkossakin. Pureudut sarjaan intohimolla ja artikuloit ajatuksesi selkeästi 

[Graham]

Mutta musiikki? No, makunsa kullakin, mutta kyllähän CV sisältää kokoonsa suhteutettuna varmasti sarjan tunnuksenomaisimpia ja parhaimpia biisejä.

Kunpa sisältäisikin. Itse pidin vain Wicked Childista ja Heart of Fire -kappaleesta. Muut sävellykset, jopa Vampire Killer, kuulostivat vähintäänkin valjuilta.

Mitä vaikeusasteeseen tulee, se ei tosiaan ole ihan kohtuuton, mutta lähentelee sitä kyllä – ja aivan vääristä syistä. Rotkoon tippuminen vihollisen osumasta on aivan liian yleistä, erityisesti siksi, että Simon putoaa portaista läpi jos sattuu lyömään samaan aikaan kun saa osuman. Pelaaja ei sellaisissa tilanteissa mahda mitään jälkeenpäin eikä osaa myöskään ennakoida sellaista. Tai sitten kerralla päälle käyvien vihollisten määrä vain on niin suuri, että vain tarkalla suunnittelulla etukäteen voi välttää osuman. Tällainen halpamainen tapa pitää vaikeusastetta korkeana ei ole minusta viehättävää.

Muutaman tunnin intensiivisellä pelaamisella kokemus palkitaan ja fiilis on hyvä kun on oppinut ajoittamaan hypyt ja hyökkäykset.

Tässä juuri on asian ydin. Näinhän sen pitäisi olla, niin kuin on muissakin perinteisissä Castlevania-peleissä ollut, mutta vaikka lopulta onnistuin selviämään kaikkien tasojen vihollisista hengissä, taistelemaan Draculaa vastaan ja voittamaan hänet, fiilis ei ollut hyvä. Sitä perinteistä tyytyväisyyden tunnetta, että oli onnistunut lyömään Draculan ja läpäisemään näinkin vaikean pelin, ei tullut. Siksi en näe mitään syytä edes yrittää pelata NES:in Castlevaniaa koskaan uudelleen, enkä voi arvottaa sitä kovin korkealle, kun siinä on niin paljon huonoja ominaisuuksia suhteessa hyviin.

Näin ollen en edelleenkään ymmärrä, miksi tätä sarjan ensimmäistä peliä arvostetaan niin paljon, varsinkin kun siitä on tehty kaksi uutta versiota, jotka molemmat päihittävät alkuperäisen mennen tullen. Vaikka se olisinkin tosiaan ollut "salonkikelpoinen" ollessaan uusi peli, se ei ole sitä tänään, joten en käsitä, miksi sitä pidetään niin hyvänä pelinä yhä tänään. Nähdäkseni Dracula's Curse on juurikin säilynyt ajan hampaissa melko hyvin, joten ymmärrän, miksi sitä arvostetaan, mutta ensimmäinen Castlevania on aivan eri maata. Olkoonkin, että siinä on ollut jokin ominaisuus, joka on säväyttänyt niitä, jotka ovat pelanneet sitä uutena pelinä; hyvä videopeli saa uudet pelaajat pitämään siitä vielä vuosien ja jopa vuosikymmentenkin päästä julkaisemisestaan – kuten monet muut Castlevania-pelit ovat tehneetkin.

P.S: Puhunen kaikkien puolesta toivoessani, että pysyt foorumilla ja kuvioissa jatkossakin.

Noh, katsotaan. Yritän ainakin vilkuilla uusia viestejä aika ajoin, mutta jos mihinkään mielenkiintoisiin aiheisiin ei kukaan lisää mitään uutta eikä kukaan luo uutta kiinnostavaa aihetta, en usko, että ryhdyn itsekään kirjoittamaan monologeja.

[Elmina]

Aloitin sunnuntaina uuden pelin Curse of Darkness:a jonkin ihmeen mielenhäiriön takia.

Ehkä jos tuosta vetäis jotain challenge-tyyppistä, pelkällä yhdellä Innocent Devilillä tai jotain...

Baljhet Mountainsille asti kerkesin ennenkö piti tehdä jotain muuta, joten ei muuta ku challenge päälle tästä.

[Q]

Kyseinen teos täyttikin hiljattain 10 vuotta. Voitaisiin melkein puhua jo klassikosta, jos peli sellainen todella olisi.

[Andy]

Vaikkei peli erityisen muistettava olekaan, se loistaa soundtrackin puolella kirkkaammin kuin moni muu aikakauden peli. Sellaisia kappaleita kuin Town Called Cordova ja Legendary Belmont tulee kuuneltua säännöllisesti edelleen.

[A-Yty]

Noh, rupesin hakkaamaan LoS:ia PS3:lla uudestaan platinoidakseni sen. Ihan kelvollista toimintaviihdettähän tämä on ja jotenkin vaivattomampi suhtautua tähän varsinkin nyt kun Konami on seonnut lopullisesti 

Ammmattivinkkinä, että pelaamista auttaa myös kun ohittaa välivideot ja laittaa musiikin sekä puheen pois päältä 

[A-Yty]

Harmony of Despair. Huomattavasti viihdyttävämpää kuin odotin. Ja onneksi ainakin PS3-puolelta löytyy vielä porukkaa, jotka tuota pelaavat.

[Elmina]

Aloitin sunnuntaina uuden pelin Curse of Darkness:a jonkin ihmeen mielenhäiriön takia.

Ehkä jos tuosta vetäis jotain challenge-tyyppistä, pelkällä yhdellä Innocent Devilillä tai jotain...

Baljhet Mountainsille asti kerkesin ennenkö piti tehdä jotain muuta, joten ei muuta ku challenge päälle tästä.

Hitto, joulukuussako mä ton pelin aloitin. Pelasin siitä eteenpäin jossain vaiheessa (tammikuussa?) ja sit joku viikko sitten taas lisää.

Lähinnä Rasetz-speed golemia olen käytelly, tyyppi on tehokkaampi tappamaan juttuja kuin minä. 

Viimenen mistä menin läpi oli Aiolon cave temple joten ny pitäs mennä Trevoria vastaan (ja sitten iki-ihanalle Infinite Corridorille) mutta pitänee leveloida vähän... 

[Kohelo]

Harmony of Despair. Huomattavasti viihdyttävämpää kuin odotin. Ja onneksi ainakin PS3-puolelta löytyy vielä porukkaa, jotka tuota pelaavat.

Itekin haluaisin pelata tuota itse asiassa! Minulta meni tähän mennessä kokonaan ohi tuo PS3:n konsolisukupolvi. Olin katsovinani netistä, että tuota voisi pelata myös sillä uudella PS-käsikonsolilla, Vitalla... Ja Dracula X Chroniclesia kanssa kai, jos senkin voi ladata netistä siihen... Jaksaisikohan siihen ehkä joskus investoida? Tai sit jos löytyis halvalla PS3 jostain, niin voisi olla hauska hakata tuotakin. Klassinen 2D-CV-action on niin siistiä. Olen soundtrackia kuunnellut YouTubessa kanssa.

EDIT: No öö, itse itseäni korjaten, ei sitä nyt kuitenkaan taida sille Vitalle olla... Vaikka siinä koneessa se PSN kai onkin. Ja onhan siinä pieni ruutukin, ja HOD:ia pelivideoiden perusteella zuumaillaan aika paljonkin ulos ja sisään. Pitäiskö tässä ehkä koittaa katella jotain halpaa PS3-diiliä joskus... Ois sit semmoinenkin laite. No, saa nähä.

Sit kanssa samaa sukupolveahan on Wii, jolle on se Castlevania: Judgment. En tiedä, kuinka suureksi "pelikokemukseksi" se varsinaisesti lasketaan, jos katselee jotain pelin Story Mode -videoita YouTubesta, mutta niinkin olen välillä tehnyt viimeisen vuoden aikana. Olen kyllä tykännyt monista 3D-tappelupeleistä, ja mielelläni pelaisin tätäkin, mutta ei nyt ehkä kuitenkaan Wiin hankinta silti inspiroi pelkästään siksi. Kun ei satu olemaan hitosti ylimääräistä rahaakaan, päin vastoin. Niin ja tämän soundtrack on kanssa hauska kuunnella minusta. Veikeät remixit taas kehitetty.

PS2:han itelläni on, mutta nuo sen 3D-toimintaseikkailu-CV:t eivät jaksaneet omaa kiinnostustani herättää. Tällainen sivuhuomautus. PS1:n SOTN ja Chronicles vaan on sille.

DS:n Order of Ecclesia on edelleen viimeinen varsinainen pelikokemukseni. Se sen Hard Mode on todellakin hard! Ruvas Forestiin heitetyt joka suunnasta sinkoilevat siipiluurangot oli suorastaan yhtä helvettiä, kun hahmo kuoleekin muutamasta iskusta. Antavat sentään edes 50. levelille nousta... Mitenhän tässä käy, kun se tulee vastaan? Aloitin tosin pelin puhtaalta pöydältä enkä kerättyjen kamojen kanssa -- jos vielä joskus pelaan sitä levelaus täysin poistettua Hard Modea, niin siinä kyllä otan sitten ne edellisen läpimenon kamat alusta asti! SOTN:iinkin voisi kyl lisätä jonkinlaisen Hard Moden, heh. Harmi kun eivät lisänneet siihen uudelleen julkaisuun, kun tekivät ääninäyttelyt uusiksi.

[Elmina]

Castlevania Mirror of Fate.

...Pelasin sen "tutorial" pätkän missä oli Gabriel and sitten se vaihtoi Simoon parin tarinanpätkän (jotka oli siis tasan 10/10 voi hitto ihan MAHTAVAA tarinankerrontaa  ) jälkeen ja siihen jätin. Josko tuota hakkaa joku päivä... Pelattavuus oli vähän jäykkää mutta ainakin tosta PS3-versiosta näkee jotain.

Peli on siis täysin "this is bad and you should feel bad for paying for it" mutta Halloween-tarjous 3 € ei ny tosta tekeleestä paljon ollu