Kid Dracula

[Graham]

Tästä aiheesta ei yllättävästi kukaan ole näemmä aloittanut uutta keskustelua, joten minä teen sen nyt.

Pelasin tämän ensimmäistä kertaa läpi aivan äskettäin, vaikka en ole koskaan aiemmin sitä edes kokeillut. Oli jokseenkin erikoinen pelikokemus, vaikka Kid Dracula ei taidakaan ihan virallisesti olla Castlevania-sarjan peli. Pelimekaniikaltaan se muistuttaa selvästi enemmän Mega Man -pelejä kuin Castlevaniaa, joskin sillä erotuksella että se on selvästi vähemmän kaavamainen. Se, että Pikku-Dracula käyttää lyömäaseen sijasta ammuksia, joita voi ampua myös ylös ja alas, oli yllätys, ja uuden asevariaation saaminen joka kentän jälkeen on varsin Mega Man -tyylinen ominaisuus.

Kenttäsuunnittelussa oli poikkeuksellisen paljon vaihtelua, vaikka kyseessä on vanha Famicom-peli, ja esimerkiksi se, että kentän pomovihollisena on puhuva Vapaudenpatsas, joka pitää voittaa vastaamalla oikein tietovisakysymyksiin, tuli täysin puskista. Pidin kuitenkin tästä vaihtelevasta kenttärakenteesta. Pomotaistelut muutenkin oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta suunniteltu hyvin, ja aivan kuten kentät, niissäkin oli mukavan monipuolisesti vaihtelua.

Pelin vaikeustaso on kuitenkin yllätti. Peli alkaa varsin helppona, ja söpöön chibi-tyyliin piirrettyjen vihollisten perusteella voisi luulla, että peli on nuorille lapsille suunnattu. Loppua kohden vaikeustaso nousee kuitenkin todella korkeaksi, mihin vaikuttaa osaltaan se, että kentissä on joissakin kentissä vain yksi "tarkastuspiste", siis kohta, josta voi kuoleman jälkeen jatkaa, ja joissakin kentissä sitä ei ole ollenkaan. Se, että viimeisessä kentässä on päihitettävä kaksi pomovihollista ja mentävä niiden välissä vaarallisen piikkialueen läpi ennen kuin voi taistella loppupomoa vastaan ja päihitettävä se yhdellä elämällä, on kova haaste kokeneelle aikuispelaajallekin. Pelin tekijöillä tuskin on siis ollut nuoret lapset mielessään pelin kohderyhmänä.

Pidin myös siitä, että vaikka kuolema kentissä tuleekin helposti, sitä varten on varsin helppo ansaita paljon lisäelämiä, kiitos kenttien välillä pelattavien minipelien. Tosin se, mihin minipeliin pääsee/joutuu, on jokseenkin sattumanvaraista, mutta joka tapauksessa keräämällä ahkerasti kentissä kolikkoja lisäelämiä on näissä minipeleissä melko helppo saada.

Oikeastaan ainoa kriitin paikka tässä pelissä on lopputaistelu. Loppupomolla on vain yksi hyökkäys, jota se toistaa koko ajan, ja sitä voi vahingoittaa vain tiettynä hetkenä tämän hyökkäyksen aikana. Tästä saa väkisinkin sellaisen vaikuteman, että innovatiivisuus olisi loppunut pelintekijöillä suunnitteluvaiheen loppumetreillä kesken.

Audiovisuaalinen puoli Kid Draculassa on minusta kuitenkin hyvää. Värejä on käytetty paljon, ja viholliset ja muut hahmot on piirretty selkeällä, johdonmukaisella tyylillä. Musiikissakaan ei minusta ole moittimista ja sopii muutenkin pelin humoristiseen henkeen, vaikkei mitenkään erityisen mieleenpainuvaa olekaan.

Lopuksi vielä pari sanaa julkaisusta. Pelaamani versio oli Casltevania Anniversary Collectionin mukana tullut peli. Kyseessä on siis virallinen julkaisu, jossa kaikki japaninkieliset tekstit aloitusruudun logoa myöten on vieläpä käännetty englanniksi. Muistan, että Linnavannijat-sivustolle kirjoitetussa Kid Draculan esittelyssä, joka on kirjoitettu silloin, kun peliä ei ollut vielä koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, mainittiin, ettei minipeleissä mukana oleva tanssijan pikkuhousujen värin arvaaminen olisi varmaankaan mennyt lännessä läpi. Tähän minä sanon: nyt on mennyt.

[A-Yty]

Itsellänikin ensimmäinen pelikerta oli Anniversary Collection PS4:llä. Yllätyin itsekin pelin haastavuudesta, varsinkin kun se on tarkoitettu vähän niin kuin parodiaksi.

[Q]

Kid Dracula itse asiassa julkaistiin myös lännessä, mutta Game Boylle. Tarkalleen ottaen kyseessä on vieläpä jatko-osa.

[Graham]

Tarkalleen ottaen kyseessä on vieläpä jatko-osa.

Nimenomaan. Alkuperäistä Kid Dracula -peliä ei julkaistu lännessä ennen kuin toukokuussa 2019 PC:lle, PlayStation 4:lle, XBox Onelle ja Nintendo Switchille.