Bloodstained: Ritual of the Night

[Andy]

Story Trailer:

https://www.youtube.com/watch?v=lKlR0SEmIoI&t=0s

[Bengr Hausve]

Eli kuukauden päästä tulisi. Hassua, että fyysisiä kopioita Suomessa saadaan vasta n.3 päivää myöhemmin, kuin mitä pelin Euroooan julkaisupäivä on. 

[Andy]

Saan omani suoraan Fangamerilta projektin takaajana. Sijoitin peliin 150€, joten sopii olla odotuksen arvoinen tekele.

[Bengr Hausve]

VPD.fi:ssä fysikaalisille kopioille ilmoitettiin jenkkien päivämääristä (18.6.2019/PS4 etc ja 25.6/Switch) ja Nintendo UK Euroopan virallisesta päivämäärästä poikkeavat ajat 20.6/PS4 etc. ja 28.6/Switch. Eli 2-3 päivää myöhemmin, kuin ainakin Euroopan digi-julkaisu. 
...
Olen ostamassa fysikaalisen silti.  Mites muut kuin mä ja Andy?

[A-Yty]

En ole vieläkään ostanut PS4:ää tai Switchiä, joten en varmaan ainakaan kiirehdi pelin ostamisessa. Yamanen OST:in sisältävää ja IGA:n sigreenaamaa pakettia olen harkinnut useampaan otteeseen. Mutta on noita erikoisversioita jo nurkissa muutenkin sen verran, etten oikein ole enää varma, onko niiden haaliminen mielekästä.

[Bengr Hausve]

Ymmärrän. Meitsi on itse ollut pääasiassa digi lähes vuosikymmenen.  Mutta yritän noi Cassut, mitä nyt niitä edes enää saa ja Igavaniat hankkia fysikaalisina. Niin on edes jotain mitä lapioida päälle hautaan, kun elo jättää. 

[Ananaz]

Itse tuin peliä aikanaan 60 dollarilla fyysisen kopion edestä, joskaan en nyt jälkeenpäin tiedä mitä sillä teen, koska pelaan pelin kuitenkin PC:llä. En ole yhtään perehtynyt siihen kuinka toimitukset hoidetaan, eli saanko latauskoodin etukäteen sähköpostissa ja tyhjän laatikon myöhemmin postitse tai ylipäätään koska peliä aletaan kickstartaajille toimittamaan.

Toivottavasti osoittautuu odotuksen arvoiseksi. Jos on saatu yhdistettyä SotNin koko ja yksityiskohtaisuus OoE:n mekaniikoihin niin pitäisi kelvata.
Onneksi ainakin Curse of the Moon oli erinomainen, ja paljon parempi kuin olisi etukäteen odottanut.

[A-Yty]

Nonnih, tänään se vissiin julkaistaan. Vähän tällaisessa materialistisessa mielentilassa tuli miettineeksi, että olisiko sittenkin pitänyt valkata joku noista keräilyversioista, kun niitä ei kuitenkaan mistään sitten saa. Mutta toisaalta, odottelen tässä muutenkin kahta Kickstarteria, joiden julkaisu on venähtänyt 

Toivottavasti saadaan Vaanijoilta sitten tuoreeltaan tuntemuksia pelistä.

[Ananaz]

Jep, sain kuin sainkin pelin eilen! Tapa jolla PC-backerit on huomioitu ilahdutti suuresti; kaikki saivat pelin ladattavaksi jo eilen, kun taas fyysiset kopiot toimitetaan vasta myöhemmin, jahka kaikki lisäsisältö on saatu julkaistua ja voidaan pakata yksiin kansiin. Esimerkillistä toimintaa Kickstarter-projektilta. (vaikka pari päivää sitten vähän ärsyttikin, kuinka backaajat tuntuivat olevan viimeiset jotka pääsivät peliin käsiksi pelikauppojen laitettua pelin pari päivää etuajassa myyntiin.)

Peli itsessään vaikuttaa ainakin ensituntumalta onnistuneelta, ja hivenen jopa huvittaa, kuinka täsmällisesti vanhojen Igavanioiden pelituntuma ja ohjattavuus on saatu tuotua uudelle pelimoottorille ja uuden kehitystiimin toimesta. Sisältöä ja syvyyttä ainakin vaikuttaisi olevan kiitettävästi, kun jo parin tunnin pelaamisen jälkeen aseita on kertynyt melkein parisenkymmentä ja suunnilleen kaikilla aseilla/asetyypeillä on omat erikoisliikkeensä, ja Sorrow-Cassujen sielusysteemi on tuotu tähän käytännössä sellaisenaan. Haaste tuntuisi parin ensimmäisen bossin perusteella olevan Ecclesian tasoa, eli ehkä hivenen korkeampi kuin useimmissa muissa Igavanioissa, mutta ei nyt paljoa. (Normal-tasolla siis, jos pelin haluaa aloittaa korkeammilla vaikeusasteilla, voi laittaa alussa nimeksi NIGHTMARE, joka unlockaa Hard/Nightmare-tasot.) Musiikki on aika perus-Yamanea. Juoni on ihan turha ja sitä on ainakin näin alussa vähän liikaa.

Tuntuisi siltä, että IGA toimitti juuri sitä mitä tilattiinkin, ehkä jopa vähän paremmin kuin odotin. Saas nähdä kun ehtii pelaamaan enemmän.

[Maria]

Ai joo tääkin viimeinkin pihalla. Onhan tätä ikuisuus odotettukin.

Pitänee ostaa PS4lle kun ehtii.

[Andy]

Mietteeni pelin Switch-versiosta:
https://fintendo.fi/blogi/arvostelut/bloodstained-ritual-of-the-night/

[Bengr Hausve]

Mietteeni pelin Switch-versiosta:
https://fintendo.fi/blogi/arvostelut/bloodstained-ritual-of-the-night/

Asiallinen arvostelu! 

[Maria]

Ai olihan meillä ketju tällekin, vaikka aika vanha.

Kun nyt on läpi pelattu, täytyy sanoa vain että 10/10, lisää tälläisiä. Oli just mitä halusin IGAvanialta. 

[Q]

Curse of the Moon 2 julkaistaan 10.7.: https://www.youtube.com/watch?v=Ynesdjzxix0

[Graham]

No niin, pelasin Ritual of the Nightin läpi äskettäin toista kertaa ja ensimmistä kertaa kaikilla pelimoodeilla. Lisäksi tuli kokeiltua melkein kaikkia lisämoodeja, joten nyt on otollinen hetki kirjoittaa arvio pelistä.

Kuten täällä on jo todettukin, Ritual of the Night tuntuu pelimekaniikaltaan ja ominaisuuksiltaan aivan kuten Kōji Igarashin tuottamat Castlevania-pelit. Päähahmo Miriamin käyttämä sirpaleiden imeminen on kuin suoraan Aria of Sorrow ja Dawn of Sorrow -peleistä, ja uusien aseiden ja varusteiden valmistaminen eri materiaaleja käyttämällä on myös vahvasti DoS:sta lainattu ominaisuus. Sielusysteemiä on tosin tässä kehitetty vielä asteen verran pidemmälle, sillä eri kategorioita sirpaleille on peräti kuusi, ja kaikkien käyttö ei edes verota magiapisteitä. Vihollisia on yli sata, ja vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jokaiselta niistä on saatavissa sirpale, sirpaleiden kokonaismäärä on varsin suuri. Toki kaikki saman kategorian sirpaleet eivät ole yhtä hyödyllisiä kuin toiset, mutta oli joka tapauksessa mukava kokeilla eri tapoja vihollisten voittamiseksi.

Toinen kategoria, mitä tässä pelissä on taatusti enemmän kuin yhdessäkään aiemmassa Castlevaniassa, on aseet. Niiden kokonaismäärä on valtava, ja kuten Igarashin Castlevanioissa, ne käyttäytyvät eri tavoin riippuen niiden kategoriasta. Toki tästäkin on välttämättömänä seurauksena se, etteivät kaikki samaan aikaan saatavilla olevat aseet ole yhtä hyödyllisiä, mutta sen hyödyllisimmän aseen valinta itsessään olikin aina mukava prosessi. Aseiden valmistaminen alkemian avulla ja tarvittavien ainesten hankkiminen vain tuntui jotenkin tyydyttävämmältä kuin valmiiden aseiden ostaminen kaupasta. Sama toki pätee panssareihin ja muihin varusteisiin. Lisäksi se, ettei uusia välineitä ole edes mahdollista valmistaa ennen kuin Miriam on löytänyt linnasta tarvittavan valmistusohjeen, lisää tutkimisaspektia peliin ja kannustaa pelaajaa osaltaan koluamaan kaikki paikat ja etsimään hajoavia seiniä.

Toinen alkemiaprosessiin liittyvä hauska lisä on erilaisten ruokien valmistaminen. Koska ruoat ovat elämäpisteitä palauttavia tavaroita, on niiden tekeminen jo itsessään hauskaa, mutta todellisen suolan asiaan lisää se, että jokaisella ruoalla ja juomalla on bonusominaisuus, joka lisää ainakin yhtä Miriamin tilastoarvoa pysyvästi, kun kyseisen ruoan tai juoman kuluttaa ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi pihvin syönti tuo lisää voimaa fyysisiin hyökkäyksiin, ja rullattu munakas parantaa puolustuskysykyä magiahyökkäyksiä vastaan. Näistä saatava kokonaishyöty on todella merkittävä sen kannalta, miten vahvaksi Miriam voi pelin lopussa tulla ilman, että tarvitsee varta vasten nostaa tasoa. Tällainen pelimekaniikka on Castlevanioihin verrattuna aivan uusi ja kovasti minun mieleeni, ja jälleen kerran kannustaa valmistamaan ainakin yhden joka ikistä lajia.

Muilta osin Ritual of the Night noudattaa varsin uskollisesti Metroidvanioista tuttua kaavaa, ja minusta niin on hyvä, sillä se toimii. Linnassa eteneminen on pääosin lineaarista, mutta palaamista aiemmin tutkituille alueille on myös mukavasti. Erityisen mukava yllätysbonus linnassa oli "8-bit Nightmare" -niminen osuus, joka on varsin vaikea mutta valinnainen alue. Yksi pelimekaniikan kannalta erikoinen ratkaisu oli kuitenkin se, että yhdessä vaiheessa peliä seuraavalle alueelle etenemiseen ei riitä se, että on tutkinut kaikki mahdolliset paikat, jotka siihen mennessä on voinut ja voittanut kaikki pomoviholliset, vaan etenemiseen tarvitaan sirpale, jonka saa vain tietyltä viholliseslta satunnaisesti. Ensikertalaispelaajahan ei tätä välttämättä tiedä ja saattaa jäädä siksi jumiin ilman omaa syytään. Pelin kokonaisvaikeusastetta myös kritisoin sen verran, että se tuntui muuttuvan helpommaksi pelin loppua kohden edetessä, vaikka alkoikin varsin haastavana normaalilla vaikeustasollakin. Se ei ole hyvä.

Pelin tarinasta minulla ei ole paljon sanottavaa. Minusta se on melkoisen epäuskottava eikä kokonaisuutena kovin mielenkiintoinen, vaikkakin se, että yksi Miriamin tukijoista olikin pelin todellinen pahis, oli kiintoisa juonenkäänne. Tarina toimii hyvänä verukkeena pelin rakentamiselle, mutta ei sen kummemmin loista upeudellaan.

Grafiikka, joka on 8-bit Nightmare -aluetta lukuun ottamatta toteutettu täysin kolmiulotteisilla polygoneilla, näyttää minun silmääni enimmäkseen hyvältä. Erityisen vaikutuksen teki se, kuinka tietyissä paikoissa on käytetty syvyyssuunnassa kaartuvaa tasoa, ja samalla tausta liikkuu kääntyvästi. Tästä seuraa se, että vaikka itse peli ja siinä käytettävä kartta ovat kaksiulotteisia, pelattava hahmo voi silti liikkua kolmiulotteisilla pinnoilla myös syvyyssuunnassa. Twin Dragon Towers oli alue, jossa tätä on toteutettu tehokkaasti, ja siinä eteneminen olikin ensimmäisellä kerralla pelikokemus, joka oli varsin hämmentävä mutta teki silti positiivisen vaikutuksen. Tällaista kolmiulotteisen maailman yhdistämistä kaksiulotteiseen liikkuvuuteen näkisin mieluusti muissakin peleissä. Musiikki kuulosti enimmäkseen ihan hyvältä, ja jotenkin sen tunnisti jo ensi kertaa pelatessa Michiru Yamanen säveltämäksi, mielestäni se ei kokonaisuutena ollut Yamanen parasta antia.

Siinä kaikki peruspelistä. Lisämoodit olivat myös ihan kivoja, joskin Zangetsu-moodissa vaikeustaso oli lopussa vähän turhankin vaativa. Koska Zangetsu ei tee uusia varusteita alkemialla eikä näin ollen saa myöskään kerättyä tavaroita vihollisilta, tuli vihollisia kaiken kaikkiaan tapettua huomattavasti vähemmän kuin normaalipelissä. Siksi Zangetsu oli loppupomoon mennessä vasta tasolla 40 ja hyökkäys- ja puolustusarvoiltaan huomattavasti heikompi kuin Miriam, jonka taso oli 61. Pomoryntäys oli hauska molemmilla hahmoilla, pomon kosto -moodi sen sijaan ei juurikaan, vaikka on toki ideana kiintoisa. "Klassinen moodi", joka on melkein kuin suora kopio NES:n Castlevaniasta, oli ihan jees, vaikkakin neljäs kenttä oli raivostuttava. Peruspelin toinen lisähahmo, Aurora, oli outo lisäys, enkä tajua mistä kyseinen hahmo on RotN:iin tempaistu, mutta joka tapauksessa tämä erilainen pelimoodi oli yllättävän hauska kokemus alusta loppuun.

Ritual of the Night ei ole täydellinen mutta todella hyvä peli joka tapauksessa. Se todellakin tuntuu Castlevanialta kaikin muin tavoin paitsi nimellisesti, ja Igarashi on tehnyt erinomaista työtä sen parissa.