No, johan on. Ei näytä olevan Dracula'a Curselle omaa aihetta, joten pitää kommentoida sitäkin tänne. Niin, viimeisin kokemukseni on nyt siis Castlevania III: Dracula's Curse. Täytyy sanoa, että peli oli varsin erikoinen kokemus ja aika lailla erilainen kuin odotin – niin hyvässä kuin pahassa.
Peli alkoi minusta oikein mukavasti. Trevor liikkuu yhtä jäykästi kuin Simonkin Harmony of Dissonancen Boss Rush -moodissa, mutta toisaalta en muuta sen suhteen odottanutkaan. Yllättävän nopeasti siihen tottui. Odotin, että peli olisi alusta pitäen vaikea, kun vanhat Nintendo-pelit yleensä tuppasivat olemaan, mutta alkuhan sujui mukavan helposti. Joskus neljännen blokin jälkeen vaikeustaso alkoi kuitenkin nousta, ja loppua kohden haastavuutta tuntui jo olevan enemmän kuin tarpeeksi (johtuen arvatenkin osaltaan siitä, että tulin valinneeksi heti ensimmäisellä kerralla kaikkein vaikeimman reitin). Vähitellen kasvava vaikeustaso on kuitenkin periaatteessa ihan hyvä juttu, ja tässä pelissä se on toteutettu varsin onnistuneesti – toisin kuin vaikkapa Harmony of Dissonancessa. Olisi sen pelin kehitystiimi saanut ottaa Dracula's Cursesta mallia. Lopputaistelussa yllätysmomentti oli se, että Draculalla oli peräti kolme muotoa perinteisen kahden sijaan, joskin toinen muoto on minusta aika turha. Joka tapauksessa tässä pelissä oli ehkä vaikein lopputaistelu koskaan ja vetää vertoja helposti jopa Game Boy Advancen Castlevanian vastaavalle.
Varsin poikkeuksellinen ominaisuus, etenkin kun on Nintendo-pelistä kyse, on mahdollisuus valita itselleen reitti. Valinnoista riippuen pelaajan kuljettavaksihan tulee yhdellä pelikerralla yksi kolmesta, tai oikeastaan neljästä eri vaihtoehdosta. Minusta tämä on erittäin mukava ja hyvin toteutettu idea ja tuo pelille mukavasti uudellenpeluuarvoa, jota ei yhdellä ainoalla reitillä tulisi. Mukava ominaisuus on myös se, että pelaajan valitsemasta reitistä riippuen Trevor kohtaa uusia tovereita, joita hän voi ottaa mukaansa ja joista tulee samalla pelattavia hahmoja. Minusta on tosin harmillista, että näitä hahmoja voi olla matkassa ainoastaan yksi kerrallaan. Olisin myös toivonut hieman enemmän dialogia hahmojen välille, tai oikeastaan Trevorhan ei sano sanaakaan koko pelin aikana, joten pelin "dialogi" onkin itse asiassa monologia. Pieni lisä tarinankerrontaan ei siis olisi ollut pahitteeksi.
Vaikka kaikista hahmoista onkin tietyissä tilanteissa apua, Alucard oli heistä kokonaisuudessaan pahin pettymys. Ensinnäkään hänellä ei ole käytössään edes miekkaa tai muutakaan asetta, kuten Dawn of Sorrow'ssa, puhumattakaan nopeasti vihollisen taakse kiertävästä erikoisiskusta. Hänen ainoa hyökkäyksensä ovat hänen kolme tulipalloaan, jotka ovat kyllä tässä pelissä melkoinen vitsi. Niiden teho on vain puolet Trevorin ruoskan tehokkuudesta, minkä voisin vielä sulattaa, jos ne vain yltäisivät miten kaukana olevaan viholliseen tahansa, kuten DoS:ssa. Mutta kun niiden kantamakin on tuskin puolta koko kuvaruudun leveydestä, ajattelin jo että onpa tyhjä arpa koko tyyppi, kun ei osaa edes lepakoksikaan muuttua. Myöhemmin tosin löysin Internetistä tiedon, että hänellä voi sentään muuttua lepakoksi painamalla alas + A, mikä onkin ainoa hyödyllinen ominaisuus hänessä.
Syfa sen sijaan on huomattavasti kätevämpi hahmo, kiitos hänen taikojensa ja nopeiden iskujensa. Hänen taikansa ovat, vaikkakin pääosin lyhytulotteisia, kuitenkin erittäin tuhoisia. Nytpä selvisi myös, miksi Yokon taiat DoS:ssa ovat juuri sellaiset kuin ovat. Syfan lyönnitkin ovat lähes yhtä tuhoisa kuin Trevorin, mitä kompensoi vielä se, että hän iskee huomattavasti nopeammin kuin Trevor. Tulin oppineeksi, että esimerkiksi ylhäältä hyökkäävien varisten tappamiseen Syfa soveltuu kaikista parhaiten. Grant puolestaan on 8-bittiseksi hahmoksi hämmästyttävän ketterä liikkumaan. Hän ei ainoastaan kykene muuttamaan suuntaa kesken hypyn, vaan tyyppi myös kiipeilee seinillä ja katossa kuin Hämähäkkimies. Vastaavaa kykyä ei tietääkseni kellään muulla ole Castlevania-sarjassa ollut sen jälkeen. Vaikka Grant ei oikein sovi taistelemiseen, hänellä vihollisia pystyy kuitenkin monin paikoin välttelemään helposti juuri hänen Hämis-kykyjensä ja pienen kokonsa ansiosta, ja ennen kaikkea hänellä pystyy Alucardin tavoin oikomaan hankalia tasohyppelypaikkoja.
Graafisesti Dracula's Curse on Nintendo-peliksi ihan mukavan näköinen. Erityisesti parissa kentässä näkyvät salamaefektit ja sumu ovat hieno lisä. Joidenkin pomovihollisten animointi tosin oli vähän tönkköä, mutta kaiken kaikkiaan minulla ei ole varsinaisesti grafiikan suhteen valittamista. Ai niin, Alucard paitsi toimii, myös näyttää kovin erilaiselta kuin Dawn of Sorrow'ssa. En tietenkään olettanut, että hän näyttäisi täysin samalta, koska konsolin 48 värin paletti tuskin riittäisi siihen, mutta edes hänen viittansa ei ole musta eikä hänellä ole pitkiä valkeita hiuksia, vaikka ne olisivat olleet täysin toteutettavissa. Kovasti on ulkonäkö muuttunut viiden ja puolensadan vuoden aikana, vaikka hän ei ilmeisesti olekaan juuri ikääntynyt.
Pelin audiopuoli oli yllättävän hyvä. Ei niinkään ääniefektien osalta, mutta taustamusiikit olivat pääasiassa mukavan kuuloisia. Enpä tiennyt, että Dawn of Sorrow'n Julius-moodin aloituskappale, The Beginning, on alkujaan tästä pelistä, vaikka olisi varmaan pitänyt, sillä kyseinen kappale kuulostaa DoS:ssakin selvästi vanhemman tyyliseltä Castlevania-kappaleelta. Yhtä lailla yllätys oli, että peräti kolme Game Boy Advancen Castlevaniassa mukana olevista musiikkikappaleista on peräisin Dracula's Cursestä (tai neljä, jos Vampire Killer lasketaan mukaan). Monet pelin kappaleista ovat mukavan rytmikkäitä, toiset taas hiukan aavemaisia mutta sopivat joka tapauksessa hyvin tunnelmaan. Pelin alussa oleva intro saa erityismaininnan.
Yksi juttu minua ihmetyttää nimiin liittyen, ja toivoisinkin tähän vastausta joltain minua viisaammalta vaanijalta: Sivustolla Grantin koko nimeksi on joka paikassa kerrottu Grant DaNasty, mutta Dracula's Cursessa ainoa kohta, jossa se on mainittu, on lopputekstiosuus, ja siinä lukee selvästi Grant DaNusty. Ovatko siis Linnavaanijat sortuneet huolimattomaan kirjoitusvirheeseen? Syfankin sukunimeksi on tosin ilmoitettu "Velnumdes", joka kyllä eroaa melkoisesti Aria of Sorrow'n & Dawn of Sorrow'n Belnadesista, vaikka Yoko käsittääkseni on jollain tavoin Syfan jälkeläinen.
Pelin nimestä vielä sen verran, että minusta "Dracula's Curse" on harvinaisen huono lisänimi tälle pelille. Toki alkuteksteissä mainitaan, että "The curse of Dracula has begun." mutta siitä huolimatta kyse ei ole oikeasti mistään Draculan langettamasta kirouksesta – toisin kuin Simon's Questissa. Siinähän Dracula on ihan oikeasti langettanut kirouksen, ja siksi "Dracula's Curse" sopisikin paremmin Castlevania II:n lisänimeksi, kun taas kolmososan lisänimi voisi olla vaikkapa "Trevor's Quest".
