Viimeisin Castlevania-pelikokemus

[Zilverfang]

Näköjään jo vuonna 2009 tullut rekisteröidyttyä foorumille, joten tehdääs nyt Castlevanian 40-vuotisen taipaleen kunniaksi ensimmäinen postauskin;

Castlevania (Commodore 64, 1990)



Kyseessä on siis kanadalaisen Unlimited Software Inc:in tekemä porttaus Castlevanian NES-versiosta. Toimeksianto pelin porttaamiselle tuli Konami USA:lta samassa aallossa kuin esim. Turtlesin ja Metal Gearin porttaaminen länsimaissa suosituille kotitietokoneille. Kai siellä joku laskeskeli, että tämä on kannattavaa vielä vuonna 1990, vaikka konsolijulkaisusta oli jo aikaa.

Tekijätiimi:



Porttaus on C64:n rajoitukset huomioiden melko onnistunut, vaikkei tästä versiosta mitään klassikkoa tullutkaan. Ainoa mielestäni epäonnistunut osa-alue ovat pelin musiikit, jotka ovat jostain syystä varsin epävireiset, vaikka juuri äänimaailmaltaan Commodore pääsisi helposti NES:in edelle.

Heti alkuruudun yhteydessä on hieno hautausmaakuva, jota ei NES-versiosta löydy.



Muuten peli näyttää aika hyvin esikuvaltaan, toki grafiikka on vähän pökkelömpää ja värimaailma paletista johtuen erilainen.



Commodoressa on vain yksi toimintanäppäin, joten ruoskaa ja erikoisasetta käytetään samasta näppäimestä, erikoisase aktivoituu näppäintä pitempään painettaessa. Hyppy on joystickista ylöspäin, itse tosin pelasin osan kentistä padiohjaimella, jossa ylöspäinsuunta on kytketty rinnan erilliseen toimintanäppäimeen.

Vaikeustaso on kontrolleista johtuen kova, varsinkin erikoisaseen hallinta on hankalaa. Lisäksi vihollisten liikeradat ja spawnaamiset poikkeavat NES-versiosta, joten tututkin kohdat on opeteltava uudestaan. Ja NES-versiosta poiketen tässä on ihan kunnon tallennusmahdollisuus, koska peli julkaistiin alunperin levykeversiona.

Ilman tätä ruutua olisi kyllä jäänyt iteltä läpäisemättä:



Pisteetkin jäävät kivasti muistiin:



Oikeastaan kaikki on paljon tai todella paljon vaikeampaa kuin NES-versiossa. Ensin Frankensteinia edeltävä maanalainen järvi tuotti tuskaa. Pari iltaa meni siinä kentässä tuskaillessa.

Sitten vitoskenttä ja Kuolema. Voi poijjaat, tästä puuttuu kokonaan se stunlockin mahdollistava taso ja sirpit ovat aggressiivisempia. Tämän parissa taisi mennä kolme iltaa, kunnes lopulta osui hyvä moodi päälle, muutama onnistunut väistö ja ah onnea, sirpistä tipahti näkymättömyysjuoma - ja sitten niin pirusti ruoska laulamaan. Kuolema voitettu.

Noin 10-20h pelaamisen jälkeen edessä oli enää viimeinen kenttä, mutta Draculalla kuollessa Game Over heitti tässä versiossa koko kentän alkuun eikä vain portaiden juurelle. Auts.

Dracula itsessään oli helpompi kuin NES:illä, mutta loppuperkele puolestaan huomattavasti vaikeampi. Ristillä kaatui sekin kuitenkin lopulta.

Kuvia ja spoilereita pelin lopusta:

Jännittää.



Itse verenimijä.



Ja peljättävä loppumörkö.



Ohi on.



Nähdään 100 vuoden kuluttua!



On tämä varmaan perus retropelaajalle liian karu kokemus, mutta itelle vanhana Commodore-jääränä iski ihan täysillä. Hyvä peli!

Loppuun vielä vähän musiikkia. Nauttikaa.

Mihin C64 olisi kyennyt:

Ja mitä me saatiin: