Hei, olen hukassa.

Started by Tietämätön, 02 April 2012, 20:34

Previous topic - Next topic

Tietämätön

Myönnän, olen aivan umpio, mutta nyt luovutan. Kaukana menneisyydessä (lue: joskus 90-luvulla/ehkä jopa viime vuosikymmenen alussa??) tutustuin, ihastuin ja rakastuin pc:llä pelattavaan peliin, jonka joku kavereistani silloin omisti. No, jokatapauksessa, en silloin syystä tai toisesta tajunnut pelin nimeä tietenkään ylös ottaa, enhän voinut tietää että joskus 10 vuoden päästä välit olisivat täysin poikki ja kyseinen peli alkaa kummittelemaan mielessäni. Lakkaamatta.

Mutta näin kävi, ja nyt itkun partaalla mietin päivät pitkät että mikä helvetti se voisi olla, muistoillakin kun on tapana "hieman" hämärtyä ajan kuluessa. Googlen ja kaikkien tuttujen hyväksikäytön jälkeen olen päätynyt semivarmana siihen tulokseen, että kyseessä on jokin Castlevania-peli.

Joten, pyydän teidän apuanne hyvät kanssapelaajat, mikäli kohta kuvailemani hämärät mutta (toivottavasti) oikeat tuntomerkit natsaavat täydellisesti jonkin pelin kanssa, olkaa kilttejä ja kertokaa kärsivälle sielulle, ei ole enää hauskaa. 

- Pelissä oli mies- ja naishahmo joista valita, väritys mahd. ruskea.
- Perinteisesti - kuten yleensä peleissä mies näytti siltä, että asuu salilla ja nainen oli malliainesta.
- Muistelisin että mieshahmo olisi vahvempi, mutta nainen ketterämpi?
- Hahmot taistelevat esim. metsässä ja vanhassa linnassa.
- Linnassa on taustalla sellejä vangeille, ja vankien kädet liikkuvat kaltereita pitkin.
- Linnasta löytyy ruukkuja (joista kuulin sellaista huhua että niiden takaa ilmestyisi vihulaisia)
- Pelissä oli mahdollisesti sellainen vihollinen joka on luuranko, ja myös ratsastaa luurangolla.
- Jossakin tyrmässä tms. oli jotakin laavaa....?
- Peli tosiaan oli pc - windows alustalla.
- Grafiikat 2d, selvää sai mutta aikamoista pikselimössöä nykyisiin peleihin verrattuna.
- Kielenä englanti, kaiken muiston ja järjen mukaan.

Tuossapa nuo, nyt vetäydyn odottelemaan ihmettä, ja mikäli sikäli että nuo tuntomerkit a) täsmäävät 90% peleistä, tai b) eivät kaikki täsmää mihinkään, tarjoan teille jo valmiiksi naamapalmun,  :facepalm: ja pyydän silti lähimpää arvausta. Kiitos ja kuulemiin!


Rod

Ainoat Castlevaniat, jotka noihin määrityksiin menevät ovat Rondo of Blood ja Dracula's Curse (kannattaa tsekata screenshotit). Muistatko yhtään, pelasitteko jollakin emulaattorilla vai oliko kyseessä ihan virallinen julkaisu?

A-Yty

Jos Castlevania kyseessä, melko varmasti DC. Trevorin sprite on ainakin ruskea. Laavaa en tosin muista pelissä olleen missään. Jospa muistikuvat menevät sekaisin Rondon kanssa? Siinä ainakin eka kenttä on palava kylä ja liekit voi helposti muistaa laavana. Mutta englanniksi sitä ei tuolloin vielä julkaistu enkä kyllä keksi miten sitä PC:llä olisikaan voinut pelata, jos kerran noin pitkä aika sitten tapahtunut (ei hirveästi sen ajan raudalla varmaan PC Engineä emuloitaisi?).

Olikohan se varmasti jokin Castlevania vaiko vain erittäin Castlevaniamainen  :wtf:

Q

En yhdistäisi tuota mihinkään Castlevaniaan lähinnä sen perusteella, että pelistä löytyi noin selkeät mies- ja naishahmot. Itselleni tuli mieleen Golden Axe.

Rod

Golden Axe 2 kieltämättä sopii aika hyvin, vaikka valittavana on myös kääpiö.

Christophe

#5
Tämä on aika haasteellinen. Tarjotaan nyt Blood Omenia, vaikkei läheskään kaikki matsaa. http://www.youtube.com/watch?v=P_11r1yE3FI

Tuoltakin voisi koittaa poimia sopivaa: http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_vampire_video_games

Tuosta listalta kannattaa katsoa ainakin Bram Stoker's Draculan kuvaruutukaappausta: http://www.listal.com/list/blood-suckers-vampire-gaming