Quote from: Q on 23 June 2024, 21:11Tarkalleen ottaen kyseessä on vieläpä jatko-osa.

Nimenomaan. Alkuperäistä Kid Dracula -peliä ei julkaistu lännessä ennen kuin toukokuussa 2019 PC:lle, PlayStation 4:lle, XBox Onelle ja Nintendo Switchille.

Kid Dracula itse asiassa julkaistiin myös lännessä, mutta Game Boylle. Tarkalleen ottaen kyseessä on vieläpä jatko-osa.

Itsellänikin ensimmäinen pelikerta oli Anniversary Collection PS4:llä. Yllätyin itsekin pelin haastavuudesta, varsinkin kun se on tarkoitettu vähän niin kuin parodiaksi.

Tästä aiheesta ei yllättävästi kukaan ole näemmä aloittanut uutta keskustelua, joten minä teen sen nyt.

Pelasin tämän ensimmäistä kertaa läpi aivan äskettäin, vaikka en ole koskaan aiemmin sitä edes kokeillut. Oli jokseenkin erikoinen pelikokemus, vaikka Kid Dracula ei taidakaan ihan virallisesti olla Castlevania-sarjan peli. Pelimekaniikaltaan se muistuttaa selvästi enemmän Mega Man -pelejä kuin Castlevaniaa, joskin sillä erotuksella että se on selvästi vähemmän kaavamainen. Se, että Pikku-Dracula käyttää lyömäaseen sijasta ammuksia, joita voi ampua myös ylös ja alas, oli yllätys, ja uuden asevariaation saaminen joka kentän jälkeen on varsin Mega Man -tyylinen ominaisuus.

Kenttäsuunnittelussa oli poikkeuksellisen paljon vaihtelua, vaikka kyseessä on vanha Famicom-peli, ja esimerkiksi se, että kentän pomovihollisena on puhuva Vapaudenpatsas, joka pitää voittaa vastaamalla oikein tietovisakysymyksiin, tuli täysin puskista. Pidin kuitenkin tästä vaihtelevasta kenttärakenteesta. Pomotaistelut muutenkin oli yhtä poikkeusta lukuun ottamatta suunniteltu hyvin, ja aivan kuten kentät, niissäkin oli mukavan monipuolisesti vaihtelua.

Pelin vaikeustaso on kuitenkin yllätti. Peli alkaa varsin helppona, ja söpöön chibi-tyyliin piirrettyjen vihollisten perusteella voisi luulla, että peli on nuorille lapsille suunnattu. Loppua kohden vaikeustaso nousee kuitenkin todella korkeaksi, mihin vaikuttaa osaltaan se, että kentissä on joissakin kentissä vain yksi "tarkastuspiste", siis kohta, josta voi kuoleman jälkeen jatkaa, ja joissakin kentissä sitä ei ole ollenkaan. Se, että viimeisessä kentässä on päihitettävä kaksi pomovihollista ja mentävä niiden välissä vaarallisen piikkialueen läpi ennen kuin voi taistella loppupomoa vastaan ja päihitettävä se yhdellä elämällä, on kova haaste kokeneelle aikuispelaajallekin. Pelin tekijöillä tuskin on siis ollut nuoret lapset mielessään pelin kohderyhmänä.

Pidin myös siitä, että vaikka kuolema kentissä tuleekin helposti, sitä varten on varsin helppo ansaita paljon lisäelämiä, kiitos kenttien välillä pelattavien minipelien. Tosin se, mihin minipeliin pääsee/joutuu, on jokseenkin sattumanvaraista, mutta joka tapauksessa keräämällä ahkerasti kentissä kolikkoja lisäelämiä on näissä minipeleissä melko helppo saada.

Oikeastaan ainoa kriitin paikka tässä pelissä on lopputaistelu. Loppupomolla on vain yksi hyökkäys, jota se toistaa koko ajan, ja sitä voi vahingoittaa vain tiettynä hetkenä tämän hyökkäyksen aikana. Tästä saa väkisinkin sellaisen vaikuteman, että innovatiivisuus olisi loppunut pelintekijöillä suunnitteluvaiheen loppumetreillä kesken.

Audiovisuaalinen puoli Kid Draculassa on minusta kuitenkin hyvää. Värejä on käytetty paljon, ja viholliset ja muut hahmot on piirretty selkeällä, johdonmukaisella tyylillä. Musiikissakaan ei minusta ole moittimista ja sopii muutenkin pelin humoristiseen henkeen, vaikkei mitenkään erityisen mieleenpainuvaa olekaan.

Lopuksi vielä pari sanaa julkaisusta. Pelaamani versio oli Casltevania Anniversary Collectionin mukana tullut peli. Kyseessä on siis virallinen julkaisu, jossa kaikki japaninkieliset tekstit aloitusruudun logoa myöten on vieläpä käännetty englanniksi. Muistan, että Linnavannijat-sivustolle kirjoitetussa Kid Draculan esittelyssä, joka on kirjoitettu silloin, kun peliä ei ollut vielä koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella, mainittiin, ettei minipeleissä mukana oleva tanssijan pikkuhousujen värin arvaaminen olisi varmaankaan mennyt lännessä läpi. Tähän minä sanon: nyt on mennyt.

Itse asiassa minä ainakin suhtaudun tähän samalla kriittisyydellä kuin Castlevania-peleihinkin, koska pelityyli on niin samanlainen. Sama pätee Ritual of the Nightiin. Ei sitä suotta ole sanottu Castlevania-sarjan "henkiseksi jatko-osaksi".

Kappas, tästäkin oli keskusteluketju olemassa. Itse läpäisin pelin silloin kun se julkaistiin, ja vaikutelma oli niin ikään pääosin positiivinen. Toki - kuten monta kertaan on tullut foorumilla todettua - mieluummin olisin nähnyt tämänkin tilalla ihan oikean Castlevanian. Toisaalta voi tietyllä tapaa olla ihan hyvä, että 8-bittiset Castlevaniat jätetään "rauhaan" - annetaan niille oma arvonsa, eikä tehdä väkisin retrotyyppistä jatkoa niille. Ehkä näitä Curse of the Mooneja kohtaan on myös vähemmän kriittisempi, kun kyse on ikään kuin bonuspeleistä metroidvaniaan, joka ei varsinaisesti edes ole Castlevania.

Curse of the Moon... Tämä peli on kuin Dracula's Curse, mutta hiotummin toteutettu. Minusta on mahtavaa, että Igarashi toteutti sivuprojektina tällaisen klassisia Castlevania-pelejä jälittelevän, lyhyen mutta hauskan pelin. Ensimmäisestä pelikerrastani on itse asiassa jo useampi vuosi, mutta se teki silti niin lähtemättömän vaikutuksen, että muistan edelleen, miten mahtavalta tuntui saada kokea klassinen Vania-pelityyli kokonaan uudessa pelissä. Lisähahmojen karttuminen pelin edetessä oli mahtavaa, ja Veteran-tyylillä mentynä pelin normaali vaikeustasokin tuntui juuri sopivalta.

Pelasin tämän hiljattain läpi uudestaan, mutta tällä kertaa niin, että tapoin Zangetsulla jokaisen kumppaniksi tarjoutuvan. Peli on oli huomattavasti vaikeampi sillä tavoin, ja koska viimeisessä kentässä ei Veteran-tyylillä pääse kuoleman jälkeen jatkamaan heti loppupomoa ennen vaan vasta kentän puolivälistä, taivuin vaihtamaan pelityylin Casualiin, kun elämät olivat loppuneet. Pelin läpäisy tällä tavoin oli kuitenkin palkitsevaa, sillä siihen avautui uusi moodi, jossa pomotaistelut ovat vaikeampia mutta Zangetsulla on alusta asti kaikki erikoiskyvyt, jotka normaalipelissä saa vain tappamalla muut hahmot. Muut hahmot voi siis ottaa tässä moodissa mukaan, ja Zangetsu voi silti käyttää erikoiskykyjä.

Pelissähän on myös yksi ekstra-moodi, jossa Zangetsu onkin loppupomo ja vain kolme muuta pelihahmoa ovat pelaajan käytettävissä. Minusta tämä erilaisten pelimoodien kirjo ynnä kaksi erilaista pelityyliä, joita voi vielä vaihtaa kesken pelisession, tuo todella hyvin uudelleenpeluuarvoa CotM:iin. Vaikka kenttien välillä ei olekaan reittivalintoja Dracula's Cursen tapaan, kenttien sisällä niitä on, ja minusta on mukavaa, että monissa kentissä voi valita eri reitin kuin edellisellä pelikerralla. Kun ottaa huomioon, että hahmojen ohjattavuus on yhtä tiukkaa mutta liikkuminen huomattavasti nopeampaa kuin NES:n Castlevania-peleissä, kokonaisuus vain tuntuu selvästi hiotummalta. Siksi uskallankin väittää, että Curse of the Moon on parempi peli kuin yksikään NES-Castlevania.

Quote from: A-Yty on 07 May 2019, 15:24Nyt on jollain tekeillä Kalevala-aiheinen Metroidvania. Arvatenkin suomalainen tekijä:

https://www.youtube.com/watch?v=xCaaCWnYRL8

Harmi, ettei minulla ole tarjota tähän sitaattia menneeltä foorumilta arvatenkin noin 15 vuoden takaa. Kun oli puheena, että olisi hienoa jos suomalainen mytologia joskus sisällytettäisiin Castlevaniaan, johon Rod totesi, että siinä Wäinämöinen myisi potioneja ja joskus tulee semmoinen peli kuin Kalevania 

Julkaistu toukokuussa 2023. Eipä tätä oikein tosin kai voi enää kotipolttoiseksi sanoa, koska sitä ei voi ladata ilmaiseksi tai vapaaehtoisella korvauksella. Pelin palaute näkyy olevan enimmäkseen positiivista 


https://store.steampowered.com/app/2387950/Kalevania/

Castlevania ReVamped näyttää aika hyvältä.

Moon Crystal julkaistiin 1992 aivan Famicomin elinkaaren loppuvaiheessa. Peli näyttää ja kuulostaa joiltakin osin viittä vaille alkupään SNES-peliltä. Virallisesti peliä ei ole julkaistu Japanin ulkopuolella, mutta emulaattorilla pelatessa tarjolla on käännös englanniksi.