Main Menu

Odotetut pelit

Started by A-Yty, 25 May 2006, 23:04

Previous topic - Next topic

A-Yty

Kertokaahan mitä pelejä odotitte menneisyydessä, jota odotatte nyt ja jonka kehittelyn julkaisua odotatte aivan erityisesti.

Olen odottanut Starcraft 2:n julkaisua jo kohta kuusi vuotta. En ollut erityisen innostunut kuullessani, että sitä ennen ilmestyisi ainakin WarCraft 3. Warcraft 2 kuuluu ehdottomasti arvostetuimpien pelien joukkoon omassa arvojärjestyksessäni, mutta StarCraft on yksinkertaisesti paras strategiapeli kenties koskaan, joten en vaivautunut seuraamaan WC3:n kehitystä siksikään, että se on enemmän rooli -kuin strategiapeli. Kyseessä on silti erittäin viihdyttävä kohde moninpelaukselle. WC3:n jälkeen keskitin huomioni Starcraft Ghostiin. Se ei suinkaan ollut sama kuin SC2, mutta odotin mielenkiinnolla pelin ilmestymistä, sillä tapahtumat sijoittuisivat SC:n jälkeen.

Kun huomasin, että SC:Ghostin julkaisua siirrettiin ainakin vuodella, minulle tuli heti mieleen Blizzardin aikaisempi projekti Wacraft Adventure, joka peruutettiin tuotannon viime metreillä. Tänään kun kävin vilkaisemassa Blizzardin kotisivuja, huomasin että SCG oli poistettu tekeillä olevien projektien listasta. En voi väittää yllättyneeni. Blizzard on kohta kymmenen vuotta rakennellut itselleen norsunluutorneja, jotka ovat kerta kerralta nousseet korkeammalle ja muuttuneet huojuvammaksi. On tietenkin hyvä, että yhtiö pitää rimansa korkealla ja pyrkii mitä ilmeisimmin julkaisemaan omasta mielestään täydellisyyteen hiottuja pelejä, mutta kun tällainen alkaa olla ennakoitavissa, se ei tiedä hyvää. StarCraftin julkaisusta on yhdeksän vuotta. StarCraft Ghostin kehittely julkistettiin 2002. Se peruutettiin neljän vuoden työn jälkeen. Ei tohdi edes ajatella kuinka kauan SC2:n ilmaantumiseen menee, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Blizzardin kannattaisi mielestäni muuttaa linjaansa, sillä niin hyvä peli ja tuote kuin onkin kyseessä, kuluttajien ja fanien kärsivällisyydelläkin on rajansa.

Metal Gear Solid 3:n tulosta kuulin verrattain myöhään, joka olikin varsin hyvä, sillä Eurooppa sai pelin tietenkin viimeisenä. Nähtyäni esikatselmia ja kuultuani pelin tarinasta päätin ostaa pelin heti julkaisun jälkeen ja se kannatti, sillä peli ei todellakaan pettänyt odotuksia. MGS4 on tällä hetkellä ainoa peli, joka minua PS3:ssa kiinnostaa.

Monkey Island on seikkailupeleistä sarjana ehdoton suosikkini. Jo Amiga-aikana ensimmäiset kaksi osaa sisälsivät nokkelia pähkinöitä, sutjakkaa huumoria ja muistettavaa musiikkia. Kolmas osa oli radikaali muutos kahteen sitä edeltäneeseen, mutta värikäs piirrostyyli ja mukaan tullut ääninäyttely tasapainotti pelin hienosti enkä siten pettynyt. Neljäs poisti tutuksi tulleen hiiriohjauksen ja kontollit siirtyivät näppäimistöön. Lisäksi peli oli kolmiulotteinen. Ongelmat olivat edelleen samankaltaisia, mutta sisälsivät mokia suunnittelussa, kuten turhauttava Monkey Kombat. MI4 ei ollut täydellinen pettymys sarjan kanssa kasvaneille, mutta sarjan heikoin lenkki toistaiseksi. Elättelen toivoa, että sarjalle saataisiin vielä ainakin yksi osa ja se olisi jonkinlainen "paluu juurille".

Haloa ja sen jatko-osaa ei välttämättä voi ylistää omaperäisydestään, mutta jokin niissä kiehtoo meikäläistä. Kolmas ja viimeinen osa on jo tuotannossa ja ilmestyy ensi vuonna.

Silent Hill 5 vaikuttaa vääjäämättömältä, vaikka sen kehittelyä ei vielä olekaan julkistettu. En viihtynyt nelososan ääressä puolta tuntia kauempaa, mutta kenties viides ylittää jopa mestarillisen toisen osan.

venzetti

#1
En ole tainnut kovin kauheasti mitään peliä ikinä odotella, paitsi ehkä silloin kun julkaisu on ollut jo aivan lähellä. Esim. Headhunteria rupesin odottamaan kun näin trailerin. Olisinkohan ensimmäistä Shenmueta odotellut muutaman kuukauden...

Noh, Shenmue kolmosta odottelen vieläkin, mutta eihän se ikinä tule.

MI4 oli täydellinen pettymys. Huono peli. Yäk.

Blizzardin resurssit on varmaan aika paljon olleet kiinni World of Warcraftissa. Firma julkaisee vain varmoja hittejä, Adventure ja Ghost eivät ilmeisesti moisia olisi olleet.

Q

#2
Castlevanioita tulee aina odotettua vaihtelevalla kiinnostuksella. Sonic Adventure kiinnostutti erityisesti Dreamcastin julkaisun alla, sillä kyseessä oli ensimmäinen 3D-Sonic ja peli näytti luonnollisesti upealta. DC:lle odotin innoissani myös Shenmue II:ta, jonka julkaisu jopa peruutettiin Amerikassa mutta saatiin kuitenkin Eurooppaan. Tällä hetkellä odotuslistalla on ikuisuusprojektit Shenmue III ja Fallout 3 sekä toivottavasti kohtapuoliin julkaistavat Yakuza, Alan Wake ja MGS4.

venzetti

#3
Niin joo, Shenmue II ja Fallout 3.

Shenmue kakkosta varmaan eniten odottanut. Sen julkaisustakin on kohta kulunut viisi vuotta.

Yakuzaa odotan vähän, vaikka en todennäköisesti sitä tule pelaamaan juuri lainkaan kun ei ole konsolia. Sonic Adventure on paras tasoloikkapeli ikinä.

Christophe

#4
Oikeastaan vain pakkomielteeksi liitukaudella muodostunut Up'n Down. Koitan nyt tuolla SMS:n foorumilla selvittää vihdoin, mitä ikinä tapahtui Sega SC:n kotikoneversiolle pelistä?

Myös toisaalla mainittu Rez 2 olisi NIIN odotettu. Retrohenkiset pelit ovat aina valopilkkuja yössä, joihin suuntaudun, kuten öinen perhonen hehkulamppuun, vaikka siivet aina välillä kärähtääkin.

Starcraft on niitä harvoja PC-pelejä, joista olen Severancen ja ekan Hitmanin ohella innostunut! Kerta kaikkiaan upea tunnelma. Jatkis olisi kyllä kiva. Sinkku-kampanja olisi kyllä se itseä kiinnostava osuus.

Elmina

#5
Odottelen lähinnä tuota uutta Castlevaniaa... Ei nyt taida tällä hetkellä muita kiinnostavia pelejä tulossa olla.

...Hmm, tai jos sittenkin.

Valkyrie Profile: Silmeria on tulossa USA:n markkinoille kai joskus kesän lopussa, en ole ihan varma. Wild ARMs 5 kiinnostaa suuresti kun sarjan fani olen, mutta siitä ei ole muuta kuin pari kuvaa sarjan virallisella sivulla tällä hetkellä. Taitaa mennä Tokyo Game Show:n puolelle (millonhan toi ny on, joskus syksyllä) ennenkuin siitä tulee mitään uutta materiaalia.

Andy

#6
Muinoin odotin vesi kielellä peliä The Legend of Zelda - Ocarina of Time. Ensin luin siitä lehdistä ennakkoa, sitten jo hieman esittelyäkin, keskeneräisiä kuvia, valmiimpia kuvia. Ja lopulta lopullinen suomenkielinen esittely. Pakkohan kyseinen peli oli hankkia, enkä sekuntiakaan päätöstäni katunut. Porukat ostivat pelin minulle upouutena siitä hyvästä, että opin soittamaan koskettimia nuoteista.

Eivätkä omenat ole kauaksi puusta pudonneet, sillä Twilight Princess on tällä hetkellä suurin odotuksen kohteeni. Alkuun otti pattiin, kun Nintendo koko ajan vain lykkäili sitä, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että peliin todella panostettaisiin, ja siitä tosiaan tulisi kaikkien aikojen paras Zelda, ellei jopa kaikkien aikojen paras peli. Muuta odotettavaa tällä hetkellä: C&C3: Tiberium Wars, Zelda - Phantom Hourglass, Final Fantasy XII... onhan noita vaikka kuinka. Toivottavasti rassur riittävät.
Hah, Trevor you ain't!
-Grant DaNasty

Christophe

#7
Minäkin olen uutta Zeldaa vartonut. Näillä näkymin se tulee sekä Cubelle, että Wii:lle. Olin aivan saletti, että Cube jää ilman kakkos-Zeldaa, mutta saas nyt nähdä.

Keräilyn luonteeseen kuuluu, että tärkeintä on tahtominen ;). Vähintään "kun saa halvalla"-ilmiö pakottaa aina ostamaan kaikkea...

Lumienkeli

#8
Odotan aina jotain peliä. En tosin osaa sanoa kuinka paljon... Mutta no sanotaan nyt että pahimmat himot on Phoenix Wrightin jatko-osaan, seuraavaan Castlevaniaan ja Wiihin. Joskus pienempänä oli kyllä kovaa odottelua että sai esim. Final Fantasy IX:n vihdoin ^^ Nykyään kuukaudet vierivät niin nopeasti, ennenwanhaan tuntui joulukuu ikuisen pitkältä kun piti 24 päivää odotella jouluaattoa.
Soredemo boku wa yattenai.

Kermakastikeritari

#9
Itse odotan tällä hetkellä lähinnä niitä kahta tulevaa Zeldaa (Twilight Princessiä ja Phantom Hourglassiä), Portrait of Ruinia, ja toivon, että Japanissa julkaistu Mother 3 (Earthbound 2?) käännettäisiin englanniksi ja julkaistaisiin Amerikassa. Epäilen kyllä vahvasti, ettei tuo Mother 3 saa Amerikan julkaisuaan. :(

Lumienkeli

#10
Minäkin toivon todella kovasti Mother 3:a ja toivoa on sillä jokin Nintendolehti ilmoitti että enkkukäännös olisi tekeillä :) Pitää odotella vielä Nintendon virallista sanomaa tästä, mutta Nintendo tietää kyllä että Earthboundilla on paljon faneja jotka odottavat vesi kielellä tätä...
Soredemo boku wa yattenai.

venzetti

#11
ainakin fanikäännös tulee tohon äiti kolmoseen

oisko 15 % käännetty tähän mennes

Maria

#12
Niin muuten, tänä syksynä tulis... Final Fantasy III DS:lle, ja Final Fantasy XII, ja Valkyrie Profile Silmerian Elmina tuolla jo mainitsikin. Sitten olis FFV Advance ja ei nyt unohdeta mainita Portrait of Ruinia. Onneksi nuo Final Fantasyt ei varmaan lopu kaupasta ihan heti.

Kultamuna Classic

#13
Odotin aikoinaan FFVIII:tä kuin kuuta nousevaa, sillä FFVII imi minut takaisin videopelien maailmaan muutaman vuoden lamakaudesta. Kun FFVIII tuli postiini (olin ennakkotilannut sen), niin soitin yliopistolle ja sanoin pitäväni viikon loman. :mrgreen:

AoS:ia, DoS:ia, MGS3:sta, RE:4sta & CoDia olen viimeksi odotellut jonkin verran, mutta silloisen ehkä rahapulan takia.

A-Yty

#14
http://pc.ign.com/articles/727/727892p1.html

Kolmea teosta lupailevat. Sen verran monta kertaa olen pettynyt Blizzardin salamyhkäisiin projekteihin joille kasvaa mediaspekuloinnissa siivet etten ihan satanolla odota noiden kolmen joukossa olevan StarCraft 2:n. Mutta jos niin on, menen ostamaan sen heti julkaisupäivänä.  8)